Mainos

Professori Mäenpää: Ministeriön esitys Nissisen irtisanomisesta linjassa KKO:n tuomion kanssa

Oikeusministeriön esitys valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen irtisanomisesta on linjassa korkeimman oikeuden (KKO) tuomion kanssa, sanoo Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää STT:lle.

Mäenpään mukaan KKO katsoi joulukuisessa tuomiossaan Nissisen menettelyn heikentäneen luottamusta syyttäjälaitoksen toimintaan.

– Mielestäni tuomiossa oli peruste, jonka mukaan Nissisen rangaistava menettely heikentää luottamusta syyttäjälaitoksen toimintaan. Se on sen verran vakava moite, että sen perusteella ministeriön ehdotuksen voi sanoa olevan linjassa KKO:n arvion kanssa.

KKO tuomitsi Nissisen joulukuussa tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 40 päiväsakkoon.

Korkeimman oikeuden mukaan Nissinen osallistui esteellisenä syyttäjälaitoksen koulutushankintoihin vuosina 2010–2015. Hankinnat tehtiin yrityksestä, jossa Nissisen veli oli merkittävässä asemassa.

Mäenpään mukaan ministeriön olisi ollut mahdollista päättää toisin Nissisen jatkosta. Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt sitä, että olisi katsottu, ettei luottamus syyttäjälaitokseen ole tärkeä, Mäenpää sanoo.

– Sanoisin, että tämä olisi aika epätodennäköinen vaihtoehto, koska luottamus on niin tavattoman tärkeä vaatimus koko syyttäjäntoiminnan kannalta, ettei sitä voi harkinnassa jättää ottamatta huomioon.

Mäenpään mukaan valtioneuvosto voi huomenna hylätä ministeriön esityksen. Hän kuitenkin toteaa, että Suomessa on vakiintunut tapa, että ministereiden esitykset hyväksytään.

– Tässä on kysymys myös laillisuusarvioinnista, joten on vaikea nähdä, että valtioneuvostossa voisi tulla toiseen suuntaan jotain niin painavaa laillisuusperustetta, jonka perusteella katsottaisiin, ettei ministeriön esitys ole hyväksyttävä.

Mäenpää pitää tilannetta äärimmäisen poikkeuksellisena.

– Paitsi sen vuoksi, että kyseessä on tietyn alan yli virkamies, mutta myös siksi, että tämä ala sattuu olemaan oikeushallinnon ydinaluetta.

– Voidaan edellyttää tiukkaa lain noudattamista. Kun näin ei ole tapahtunut, se on äärimmäisen poikkeuksellista.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.