Professori lähetyksessä: Jouduin nukkumaan 12 munkin kanssa
Kreikkalaisessa Athoksen munkkiluostarissa jo vuosien ajan vieraillut professori René Gothóni kertoi kokemuksistaan Studio55.fi-lähetyksessä.
Kun René Gothóni viettää Athoksen luostarissa noin kolmen viikon pätkiä pari kertaa vuodessa, hän noudattaa munkkien rytmiä ja päiväohjelmaa sekä majoittuu heidän kanssaan. Alkuaikoina majoitus tosin oli melko askeettinen.
– Jouduin jakamaan huoneen 6–12 miehen kanssa. Sängyt olivat lavereita, jotka aukaistiin, ja nukuttiin kaikki rivissä. Siellä ei pystynyt edes peseytymään silloin 80-luvun puolivälissä, Gothóni kuvaili lähetyksessä.
Nykyään majoituksen taso on muuttunut, sillä professori kertoo saavansa yleensä piispan huoneen, jossa on muun muassa oma suihku.
Naisten vierailu Athoksella mahdotonta
Naisten on Gothónin mukaan turha haaveilla kreikkalaismunkkien maailmaan kurkistamisesta, sillä heiltä on Athoksen munkkiluostarin alueelle pääsy kielletty. Tämä johtuu siitä, että munkit haluavat keskittyä rukoilemaan Jumalan äitiä, eikä paikalla voi olla ketään toista naista.
Gothóni kertoo ohjelmassa asialle myös maallisesti helpommin ymmärrettävän selityksen.
– Luostarit omistavat alueen ja voivat päättää itse, kuka sinne tulee.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muita seikkoja René Gothóni kertoi Athoksen luostarista.
Uusimmat
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
21:47
Tommi Miettinen joutui taas murahtamaan – TPS:n pelistä ei löytynyt yhtään hyvää piirrettä
-
21:47
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytyi deittisovellus Tinder – Töllötuomarit: "Aleksi loukkaantui täysin syystä"
-
21:31
Venäjällä närkästyttiin itärajan sulkemisesta – varaulkoministerin mielestä "järjetön" veto
-
21:30
Palestiinalaisjärjestöt vapauttivat lisää panttivankeja Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
21:29
Äitiyspakkauksessa on jatkossa pallo, mutta mikä pallo? Näin kansanedustajat vastasivat
-
21:13
TUTO-pomolta vakuuttunut väite tulevasta: "Sen jälkeen olemme liigalisenssin haltija"
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
Lataa lisää