7-vuotiaan prinssi Louisin hupailut kesken toisen maailmansodan päättymisen muistopäivän juhlallisuuksien kiinnittivät jälleen huomiota.
Brittikuninkaalliset edustivat maanantaina 5. toukokuuta toisen maailmansodan päättymisen muistopäivän juhlallisuuksissa kuningas Charlesin ja kuningatar Camillan johdolla. Mukana edustustöissä olivat yllättäen myös prinssi Williamin ja prinsessa Catherinen lapset: 11-vuotias prinssi George, 10-vuotias prinsessa Charlotte sekä juuri 7 vuotta täyttänyt prinssi Louis.
Catherinen ja Williamin alakouluikäiset lapset esiintyvät melko harvakseltaan vanhempiensa rinnalla julkisuudessa. Näin tehdessään he kuitenkin herättävät runsaasti huomiota – ja niin teki jälleen kerran varsinkin katraan kuopus, 7-vuotias Louis.
Kameroille tallentui muun muassa, kuinka Louis matki ivallisesti, jokseenkin dramatisoiden isoveljeään prinssi Georgea, kun tämä oikoi hiuksiaan. Isoveljeä Georgea ei naurattanut, vaan tämä mulkaisi ensin pikkuveljeään ja katsoi sitten veljesten isää prinssi Williamia, joka puolestaan vaikutti pidättelevän naurua tilanteessa.
Louis yritti sitten korjailla omaa kuontaloaan muun muassa puhaltamalla hiukset sivuun otsaltaan, syvän huokauksen saattelemana.
Alla olevalta videolta näet, kuinka prinssi Louis matki isoveljeään prinssi Georgea.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Tilaisuuden aikana nähtiin myös muun muassa kuinka Louis pyöritteli silmiään, tanssahteli paikallaan sekä pyyhki ja nyki vasemmalla puolellaan istuneen isänsä Williamin univormua.
The Sunin mukaan huuliltalukija Nicola Hicking tulkitsi myös Louisin ja Williamin välisen lyhyen keskustelun. Hickingin mukaan William oli todennut Louisille muun muassa, että päivästä oli tulossa melko sateinen. Louisia keskustelu säästä ei tosin kiinnostanut.
– Eikö tämän pitänyt olla hauskaa, Louis oli todennut isälleen.
– Se on, poikani, William puolestaan vastasi.
Lue myös: Hovilta harvinainen video julki! Tässä puhuu prinssi Louis
William oli myös todennut Hickingin mukaan kuopukselleen, "ettei tämä koskaan tulisi unohtamaan tätä" ja selitti myös juhlaparaatin etenemisen. William myös pyysi Louisilta malttia.
– Se ei kestä pitkään ja haluan, että osoitat kiinnostusta sitä kohtaan.
Tässä kohtaa huuliltalukijan mukaan prinssi George liittyi keskusteluun ilmoittamalla, että hänellä on roska silmässään.
Hicking kertoo myös prinsessa Catherinen todenneen hellyttävän huomion puolisostaan prinsessa Charlottelle.
– Eikö isä näytäkin tyylikkäältä tänään, Catherine tokaisi vieressään istuneelle Charlottelle.
Myöhemmin saman päivän aikana kuninkaalliset kokoontuivat seuraamaan ilmavoimien ylilentoa ja vilkuttamaan kansalle Buckinghamin palatsin parvekkeelta ja kuningas Charles isännöi palatsissa teekutsut veteraaneille. Myös William, Catherine sekä George osallistuivat teekutsuille Charlotten ja Louisin päätettyä oman edustuspäivänsä.
Brittikuninkaalliset edustivat maanantaina ensi kertaa julkisesti sen jälkeen, kun prinssi Harry antoi viimeisimmän kohua herättäneen haastattelunsa, jossa kertoi ettei ole puheväleissä isänsä Charlesin kanssa ja heitti kuninkaallisten suuntaan syytöksiä viimeisimpään oikeustappioonsa liittyen.