Prinsessa Diana raivosi ja tuhosi huonekaluja häämatkalla – syynä kalvava mustasukkaisuus

Prinssi Charles täyttää 70 vuotta 3:38
Prinssi Charles on ollut herttuatar Camillan kanssa naimisissa vuodesta 2005.

Prinsessa Diana oli häämatkalla mustasukkainen miehestään prinssi Charlesista.

Ei ole mikään salaisuus, ettei edesmenneen prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin avioliitto ollut vuosisadan rakkaustarina. Yllättävää kuitenkin saattaa olla se, että liitto karahti kiville jo ensiaskeleista ja esimerkiksi tuoreen parin häämatka oli kaikkea muuta kuin romanttinen.

Spencerin aatelissukuun syntynyt Diana ja kruununprinssi Charles vihittiin St Paulin katedraalissa vuonna 1981. Hääseremonian jälkeen tuore aviopari lähti kahden viikon Välimeren luksusristeilylle ennen suuntaamistaan kuningatar Elisabetin omistamaan Balmoralin linnaan Skotlannissa.

Prinssi Charlesin kerrotaan halunneen viettää kuherruskuukautta uiden sekä auringosta, lukemisesta ja maalaamisesta nauttien. Tuore aviopari oli kuitenkin tavannut vain muutamia kertoja ennen avioliittoon astumistaan, ja vasta häämatkalla kävi ilmi, miten vähän kiinnostuksen kohteita he lopulta jakoivatkaan.

Kirjassaan The Duchess: The Untold Story kuninkaallisten elämäkertojen kirjoittaja Penny Junor paljastaa, miten prinsessa Diana koki häämatkalla olonsa hylätyksi.

– Diana oli loukkaantunut siitä, että Charles mieluummin hautasi päänsä kirjoihin kuin jutteli hänen kanssaan. Yhtenä päivänä Charlesin ollessa hetken poissa maalaustelineensä luota hän palasi takaisin vain löytääkseen koko asetelman tuhottuna, Junor kertoo.

Prinssi Charles oli ihmeissään tuoreen vaimonsa käytöksestä, joka jatkui Balmoralin linnassa.

– Diana inhosi maalaismaisemaa, jatkuvaa sadetta ja Charlesin rakkautta koiriin ja hevosiin. Charlesin kyllästyttyä Dianan murjotukseen hän jätti tämän yksin sihteerinsä kanssa. Prinssi lähtettyä Dianan kerrotaan itkeneen, raivonneen ja potkineen huonekaluja tieltään, Junor jatkaa.

Mikä sitten sai nuoren vaimon niin vihaiseksi? Syypää taisi olla tylsän maalaisympäristön lisäksi eräs nainen nimeltä Camilla Parker Bowles.

– Häämatkallamme Charlesin ranteisiin ilmestyivät kalvosinnapit, joissa kaksi c-kirjainta linkittyivät toisiinsa. Kysyin, oliko hän saanut ne Camillalta, ja Charles vastasi myöntävästi. Olin mustasukkainen, hyvin mustasukkainen, prinsessa Diana on itse kertonut haastattelussa.

Lähde: Showbiz

Lue myös:

    Uusimmat