Presidentti vahvisti uuden alkoholilain – nelosoluet kauppoihin maanantaina

Olutrekoilla jättioperaatio, 5000 kauppaa odottaa nelosoluttaan uudenvuodenpäiväksi 0:41

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvisti uuden alkoholilain tänään. Osa alkoholilain muutoksista astuu voimaan jo vuodenvaihteessa, mutta kokonaisuudessaan uusi laki tulee voimaan 1. maaliskuuta.

Osa lakimuutoksista näkyy kuluttajille jo tammikuussa. Tammikuun ensimmäisestä päivästä lähtien vahvojen oluiden ja niin sanottujen limuviinojen myynti sallitaan vähittäiskaupoissa.

Ravintolat saavat myös mainostaa happy hour -tarjouksiaan, käsityöläisoluiden vähittäismyyntilupia saa hakea ja väkevien alkoholijuomien hintamainontaa vapautetaan verkossa.

Ravintolat saavat pidentää aukioloaikojaan jo tammikuussa, mutta anniskeluaikoja koskevat muutokset astuvat voimaan vasta maaliskuussa.

Ravintola-alalta karsittu vanhentuneita normeja

Ravintolat saavat jatkossa anniskella kaikkia alkoholijuomia yhdellä anniskeluluvalla, eikä erillisiä A- ,B-. tai C-lupia enää tarvita. Ravintoloiden on mahdollista myös hankkia erillislupa alkoholin vähittäismyyntiin klo 9-21 välisenä aikana.

Uusi laki höllentää myös ravintolan vastuuhenkilölle asetettuja pätevyysvaatimuksia. Työvuorossa olevan vastuuhenkilön valvonnassa alkoholia voi anniskella 16-vuotta täyttänyt työntekijä.

Anniskelualueita koskevia rajoitteita on lievennetty niin, että usean ravintolan yhteiset anniskelualueet ovat jatkossa sallittuja. Myös tilapäisille anniskelualueille on helpompi saada lupa.

Ravintolat saavat jatkaa omalla ilmoituksellaan anniskelua enintään klo 4.00:ään asti ilman erillistä lupahakemusta. Ravintolaa saa pitää pidempäänkin auki, kunhan anniskelu päättyy määräaikaan mennessä. Asiakkaiden on myös nautittava ostamansa alkoholijuomat tunnin kuluessa anniskelun päättymisestä.

Viranomaisilla on kuitenkin oikeus rajoittaa ja kieltää anniskelu tarvittaessa häiriöiden ehkäisemiseksi.

Uusi laki pidentää arkipäivisin Alkon aukioloaikaa tunnilla, jolloin pitkäripaiset saavat pitää oviaan auki klo 21 asti. Alkot voivat jatkossa järjestää myös viinihuutokauppoja.

Alkoholin etämyyntiä koskevia säädöksiä selvitellään edelleen. Eduskunta kuitenkin edellyttää, että alkoholijuomien vähittäismyynnin yksinoikeus säilyy Alkolla ja että samalla turvataan suomalaisten elinkeinonharjoittajien yhdenvertaisuus suhteessa ulkomaalaisiin alkoholijuomien myyjiin.

Lue myös:

    Uusimmat