Presidentti Trump: Yhdysvaltain taloudellinen painostus suojelee Hongkongin mielenosoittajia Kiinalta

Hongkongissa pidätettiin näkyviä demokratia-aktivisteja – viranomaiset kiristävät otettaan mielenosoituksista 2:02
Video: Hongkongissa pidätettiin näkyviä demokratia-aktivisteja.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan hänen taloudellinen painostuksensa pakottaa Kiinan ottamaan pidättyväisemmän linjan Hongkongissa.

Trumpin mielestä hänen taloudelliset toimenpiteensä ovat pitäneet lämpötilan alhaisena ja estäneet Manner-Kiinaa iskemästä rajummin Hongkongin demokratiaa puolustavia mielenosoittajia vastaan.

–  Jos kauppakeskusteluja ei olisi, Hongkong olisi paljon suuremmissa ongelmissa, Trump sanoi.

Hän kertoi näkevänsä yhteyden Kiinan suhtautumisella erityishallintoalueen tilanteeseen ja pakotteiden tuomilla talousongelmilla. Trump myös toisti pyyntönsä siitä, että Kiina hoitaisi Hongkongin tilanteen inhimillisellä tavalla.

Trumpin tuoreet kommentit voivat osua herkkään kohtaan. Kiina on kavahtanut kaikkea, minkä se kokee ulkopuoliseksi vaikuttamiseksi Hongkongissa.

Hongkongissa otettiin perjantaina kiinni merkittäviä aktivisteja. Kiinni otettujen joukossa oli hongkongilaisen South China Morning Postin mukaan myös kolme Hongkongin lainsäädäntöneuvoston edustajaa: Cheng Chung-tai, Au Nok-hin ja Jeremy Tam. Aktivisteista ainakin kaksi pääsi myöhemmin vapaaksi takuita vastaan.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat kertoneet kiinniottojen olevan Kiinan useasti käyttämä taktiikka, jolla se pyrkii tukahduttamaan toisinajattelua merkittävien poliittisten alla.

Kauppasota kovenee jälleen

Trump vahvisti myös, että sunnuntaina tulee voimaan uusia korkeampia tuontitulleja kiinalaisille tuotteille. Presidentti kertoi aiemmin tässä kuussa, että syyskuun alussa ja joulukuussa tulee voimaan uusia tuontitulleja, jotka koskevat 300 miljardin dollarin arvoista erää kiinalaistuotteita.

Tuontitullien piti alun perin olla 10 prosentin luokkaa, mutta Kiinan vastaiskuna tekemä yhdysvaltalaisten tuotteiden tuontitullien korotus sai Trumpin nostamaan tullit 15 prosenttiin. Kiinan tuontitullit koskivat 75 miljardin suuruista erää yhdysvaltalaistuotteita.

Kyseessä on uusin kärjistyminen maiden välillä riehuneesta kauppasodassa.

Trump on viime viikon aikana vakuuttanut, että kiinalaiset neuvottelijat ovat entistä halukkaampia pääsemään sopimukseen Yhdysvaltain kanssa.

Maiden välisten korkean tason viestintäyhteyksien jälleenavaamisesta on vihjailtu toistuvasti. Valkoisen talon virkamiehet ovat kuitenkin herättäneet epäilyksiä väitteiden ympärille, koska väitetyistä keskusteluista ei ole pystytty tarjoamaan tarkempia tietoja.

Se, että Trump vahvisti tuontitullit alleviivaa sitä, että valtiot ovat edelleen napit vastakkain.

Yhdysvaltain voimassa olevat 25 prosentin tuontitullit 250 miljardin dollarin arvoiselle erälle tuotteita ovat nousemassa lokakuun alussa 30 prosenttiin.

Trump aloitti kauppasodan viime vuonna, kun kiinalaisten kauppamenettelyistä tuli valituksia.


Lue myös:

    Uusimmat