Presidentti Halonen terrorismista: "Lapset kohteena sekä sodassa että siviilielämän väkivallassa"

"Ei, joko taas", oli presidentti Tarja Halosen ensimmäinen reaktio, kun hän kuuli Ranskan Nizzassa tapahtuneesta terroriteosta. 

Nizzan tuhoisa isku kohdistui siviileihin, myös perheisiin ja lapsiin, mikä on Halosen mukaan kaikkein tuomittavinta.

– Se näyttää olevan nykyisten terroritekojen tapa. Se, mitä pidettiin ennen vähiten minkäänlaista kunnioitusta saavana tekona, on nyt kohteena sekä sodassa että siviilielämään kohdistuvissa väkivallanteoissa.

Halosen mukaan näyttää siltä, että viime aikojen iskuissa yhdistyvät monet eri tyyppiset ongelmat.

– Tämän hetken tietojen mukaan tekijällä oli jonkin verran väkivaltataustaa, eikä hänen oma elämänsä ollut kunnossa. Tämän yhdistyminen julkisuudessa olleisiin väkivallantekoihin on saattanut johtaa julkisuudenhakuisuuteen ja "minä myös" -ajatteluun.

Median kerrottava maailman tapahtumista

Halosen mielestä on kuitenkin tärkeää, että vapaa media voi kertoa ihmisille, mitä maailmassa tapahtuu, vaikka julkisuus lisäisikin tekojen riskiä.

Terroristien on tosin nyt mahdollista löytää uusia keinoja tuhon ja kauhun levittämiseen, kun ihmisiä asuu ja elää paljon pienellä alueella.

– Kuorma-autoja on käytetty muualla maailmassa terroritekoihin, mutta erona tässä on se, että niihin on lastattu räjähdysaineita. Motiivi on ollut räjähdyksen aikaan saaminen. Uutta tässä oli ajaminen väkijoukkoon ja pitkäkestoisen väkivallanteon aikaansaaminen. 

"Tekijästä ei saa luoda sankaria"

Halosen mukaan järkyttävistä teoista huolimatta pelkoon ei ole aihetta. 

Tärkeintä Halosen mukaan on se, ettei tekijästä luoda sankaria. Hänen mielestään on ensisijaista, että sankaruutta ihaileva joukko pienenisi jatkuvasti.

– Sitä meidän pitää tavoitella ja yrittää yhdessä tehdä. 

MTV uutiset lähettää Nizzan iskuista erikoislähetyksen televisiossa. Kello 13 alkava, tunnin kestävä lähetys näkyy MTV3 kanavalla ja Katsomossa.

Katso myös kello 11 erikoislähetys Nizzan iskusta:

Lue myös:

    Uusimmat