Porvoon jättijalostamo sai alkunsa salaisesta operaatiosta: Rakentajiksi päätyi murhamiehiä ja pontikankeittäjiä – YK hermostui Suomelle myrkynupotusmatkasta

Porvoon länsipuolella sijaitseva Sköldvik – suomeksi Kilpilahti – ponnisti isoksi jalostamopaikaksi varasijalta.

Neste olisi rakentanut toisen jalostamonsa joko Inkoon Kopparnäsiin tai Porkkalaan. Kummastakaan ei kuitenkaan löytynyt riittävän suurta maa-alaa kansallisen öljyjätin käyttöön.

Vuonna 1962 yhtiö siirsi katseensa piirun verran itään ja aloitti salaisen Sköldvik-operaation.

Maanhankinnan bulvaanina toimi paikallinen nimismies ja myyjänä Ruotsissa asuva liikemies. Tälle tontin todellinen ostaja selvisi vasta kaupantekotilaisuudessa, kun vuorineuvos Uolevi Raade ja yhtiön hallinto- ja finanssijohtaja Into U. Manninen ilmestyivät paikalle.

Neste ei tuhlannut aikaa uuden jalostamon aloitustöissä. Jo seuraavan keväänä alettiin umpimetsään pystyttää raakaöljysäiliöitä R5 ja R7.

Alussa työmaalle vei louheella ja soralla vahvistettu karjapolku, jolle ei ollut asiaa kuin tukevalla kuorma-autolla.

Varsinaisen jalostamon rakennustyöt alkoivat syksyllä 1964.

Raaden ja kumppaneiden alkuperäinen ajatus oli rakentaa Sköldvikin jalostamo kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen oli määrä valmistua 1965, ja sen tuotejakauma oli painottunut keskitisleisiin.

Rakennustahtia jouduttiin kuitenkin kiristämään, sillä bensiinin kulutus ylitti 1960-luvun lopulla jatkuvasti ennusteet.

Nesteelle jalostamokapasiteetin pitäminen kulutuksen tahdissa oli tärkeää, sillä vain siten yhtiö pystyi pitämään tuonnin kurissa ja ulkomaiset yhtiöt loitolla öljynjalostuksesta Suomessa.

Lue myös: Ministeri Lintilä: Nesteen päätös sijoittaa jalostamo Rotterdamiin on pettymys

Nopeutettu rakentaminen alkoi kostautua huonona rakentamisen laatuna. Erityisiä harmeja oli brittien kanssa.

Englantilainen vety-yksikön toimittaja Power-Gas alkoi myöhästellä, kun brittien tekemistä hitsaussaumoista 90 prosenttia todettiin ala-arvoiseksi.

Jalostamon vihkiäisiä vietettiin 19. syyskuuta 1966. Vihkimisen suoritti tasavallan presidentti Urho Kekkonen, jota edessä normaalisti kukkona tunkiolla heiluva vuorineuvos Raadekin joutui mielistelemään.

Kolmosvaiheen valmistuminen 1969 nosti Porvoon jalostamon kapasiteetin yhdeksään miljoonaan tonniin. Sköldvik oli nyt Pohjoismaiden suurin jalostamo.

Nelosvaihe käynnistyi vuonna 1972. Sen erikoisuus oli leijukatalyyttinen krakkausyksikkö, joka oli tärkeä yhtiön bensiinikapasiteetin kannalta. Sen avulla voitiin nostaa jalostusastetta ja mukauttaa tuotejakauma paremmin kysyntään.

Tvärminnen jääräpää selätti Raaden

1970-luvun alussa Nesteellä alettiin suunnitella Naantalin ja Sköldvikin oheen kolmatta jalostamoa.

Ehdolla olivat Kaskinen, Tampere, Uusikaupunki sekä Hankoniemellä sijaitseva Tvärminne.

Näistä Tvärminne oli selvästi paras. Sen alueella sijaitsi Helsingin yliopiston biologinen asema, jonka johtaja Ernst Palmén teki tyhjäksi Nesteen haaveet.

Muiden vaihtoehtojen mentyä mönkään myös uusi jalostamo päätettiin sijoittaa Sköldvikiin.

Niin sanotun Porvoo B:n rakennustyöt alkoivat vuoden 1973 lopussa. Uusi jalostamo oli tekniikaltaan suoratislausjalostamo eli siinä ei ollut raskasta polttoöljyä pilkkovaa krakkeria. Laitos otettiin käyttöön 1976.

Ponu porisi inkkarikylässä

Sköldvikin valtava rakennustyömaa imi rakentajia ympäri Suomen.

Rakennusväen massamuuttoon ei varauduttu kunnolla, ja siksi alueen lähimetsiin syntyi alussa laavuja, telttoja, kovalevykoppeja ja muita tilapäisasumuksia.

Asuinolot paranivat vasta vuonna 1964, jolloin käyttöön otettiin parakkikylä. Inkkarikyläksi ristitty yhteisö koostui parakeista, joissa kussakin asui avotilassa kymmeniä miehiä.

Mukaan mahtui vankikarkureita, varkaita, murto- ja jopa murhamiehiä.

Öljynjalostamon työmaa kärsi jatkuvasta työvoimapulasta. Pääurakoitsija YIT:n mestarit joutuivat etsimään Inkkarikylästä selviä miehiä ylitöihin.

Jalostamotyömaan tilipäivät olivat Porvoon takseille ja ravintoloille kulta-aikaa.

Inkkarikylän lähimetsissä ehdittiin ajaa monta prosessia ylös ennen jalostamoa. Paikallinen ponu eli pontikka tunnettiin nimettiin ”Lötvikin helmi”, ja aikalaistodistajien mukaan liemi oli hyvää.

Enskerin myrkynupotusmatka

Porvoon öljynjalostamon erikoisimpia episodeja on säiliöalus Enskerin matka Suomesta Kanarialle ja takaisin.

Vetykaasun pesuliuoksen arsenikkitrioksidia säilytettiin aikanaan jalostamon alueella aidatussa ja lukitussa paikassa. Vaikka myrkystä ei ollut haittaa kellekään, sen olemassaolo alkoi poltella Nesteen johtoa.

Enskeri lähetettiinkin vuonna 1975 Etelä-Atlantille lastinaan 690 myrkkytynnyriä, jotka oli tarkoitus kipata laivan kannelta valtameren syvyyksiin.

Tuohon aikaan upotus oli laillista.

Asiasta nousi valtava kohu, kun Helsingin Sanomat kertoi Nesteen upottavan myrkkyjään mereen. Myrkyistä nousi diplomaattinen selkkaus, josta Suomi sai yhteydenottoja aina YK:ta myöten.

Skandaalin vuoksi Enskeri pysäytettiin Kanariansaarten korkeudelle ja sen käskettiin palata Lissaboniin. Siellä myrkkytynnyrit siirrettiin tanskalaiseen laivaan, joka toi ne Naantalin jalostamolle.

Naantalissa myrkyt kapseloitiin sittemmin betoniin.

Lähteet:

Pekka Vennonen: Sköldvik – viikinkisatamasta öljysammoksi. Neste Oil 2006.

Jukka Saastamoinen: Brezhnevin katoksessa ja muita juttuja Nesteestä. WSOY 2008.

Juttu on julkaistu alun perin Tekniikan Historiassa 3/2015.