Saksalaisten rohmuamien ja piilottamien aarteiden löytämisestä kertoo Marcus Wallenin suomennettu tietokirja Kadonneen natsikullan jäljillä.
Helmikuu 1945. Natsi-Saksa on hävinnyt toisen maailmansodan, vaikka Wehrmacht taisteleekin vielä useilla rintamilla muutaman kuukauden ajan.
Pohjois-Afrikka on menetetty ajat sitten. Länsiliittoutuneet ovat tehneet maihinnousun Ranskaan ”Atlantin vallin” osoittauduttua lähinnä propagandaksi.
Sota oli ratkennut idässä. Saksan voittamattomalta vaikuttanut armeija lyötiin takaisin Moskovan porteilla. Nyt neuvostoarmeija suuntasi panssarivaunujen telaketjut kolisten kohti Berliiniä.
Helmikuun 3. päivänä kolmannen valtakunnan pääkaupunki koki ensimmäisen suurpommituksen päivänvalossa.
950 pommikonetta ja 2265 tonnia pommeja kylvivät hirvittävää jälkeä. Yksi tuhoutuneista rakennuksista oli Saksan valtiopankin pääkonttori.
Valtiopankin kellariholvissa tehtiin päätös: natsikulta junailtaisiin pois Berliinistä.
Kultaa armeijaan ja natsipropagandaan
Natsi-Saksa oli kerännyt kultaa, ulkomaista valuuttaa ja arvotaidetta kaikista valloittamistaan Euroopan maista. Ryöstösaaliilla rahoitettiin muun muassa Saksan armeijan varustelua.
Jos Saksa häviäisi sodan, rahoitettaisiin aarteilla natsiaatetta.
Kyyristeltyään kellariholvissa pommisuojassa keskuspankin pääjohtaja otti yhteyttä Emil Puhliin, mieheen, jolta tavattiin tilata ihmeitä.
Viikon kuluttua 22 junavaunullista arvotavaraa oli lastattu raiteille.
Kultavarannot piti viedä jonnekin, minne sen enempää pommikoneet kuin maajoukot eivät yltäisi.
Berliinistä 400 kilometriä lounaaseen sijaitsevan Merkersin Kaiserodan suolakaivoksen piti olla tällainen paikka.
Se oli virhearvio.
Huone numero 8
Merkers on muutaman tuhannen ihmisen asuttama paikkakunta, joka loppuvuodesta 2013 yhdistyi Krayenberggemeindeliin.
Toisen maailmansodan aikaan Merkersin katukuvaan kuuluivat kaivoshissit, tupruttavat teollisuuspiiput ja mukulakivikatujen varsille pystytetyt punaiset tiilirakennukset.
Merkersin Kaiserodan suolakaivoksen eräässä kuilussa sijaitsi Huone numero 8, joka oli tarkkaan valikoitu natsikullan piilopaikka.
Kultavarannoista oli toki jäljellä vain pieni osa. Merkittävä osa oli jo aiemmin piilotettu muualle, mutta vielä enemmän oli kulunut sotaponnisteluihin.
Patton yllätti Saksan rahakassit käsissä
Yhdysvaltalainen kenraali George S. Patton oli 26-vuotiaana osallistunut Tukholman kesäolympialaisiin 5-ottelussa.
Pattonin käyntikorttilaji oli juoksu. Kenraalinakin Pattonilla sanottiin olevan aina kiire.
Saksalaisille kultajemmareille puolestaan tuli hoppu, kun Pattonin komentama kolmas armeijakunta porskutti Reinin yli. Maalis-huhtikuun vaihteessa horisontissa jo kimmelsi Merkers, jossa Berliinistä kuljetettu kulta piileksi.
Saksan keskuspankissa levisi paniikki, ja kultaharkot määrättiin kuljetettavaksi takaisin Neuvostoarmeijan uhkaamaan Berliiniin.
Käsky tuli kuitenkin liian myöhään. Huhtikuun 1. päivänä pankkivirkailijat nostivat kädet pystyyn: kultaharkkoja ja taide-esineitä ei ehdittäisi saada turvaan.
Pian tuli aika nostaa kädet pystyyn myös liittoutuneiden joukoille, jotka ilmestyivät Merkersiin 4.4.1945.
Amerikkalaiset kirjaimellisesti pääsivät todistamaan, kun saksalaiset ja puolalainen pakkotyövoima kantoivat selkä kyyryssä setelisäkkejä takaisin kaivokseen. Vaikka saksalaiset olivat luopuneet toivosta kullan evakuoinnin suhteen, setelisäkkien pelastamista pidettiin mahdollisena.
Setelisäkit oli ensin nostettu kaivoksesta, mutta kun rautatiesilta oli räjäytetty, päätettiin säkit sulloa takaisin maan alle.
Huone numero 8 ehdittiin lukita, mutta oli vain ajan kysymys, koska amerikkalaiset ymmärtäisivät setelisäkkien johdattavan suuremman aarteen luo.
Ranskattaret paljastavat kultakätkön
Pari päivää myöhemmin amerikkalaiset kuulivat sattumalta kultakätköstä.
Sotapoliisit tarjosivat kyydin kahdelle ranskalaisnaiselle, jotka olivat alueella pakkotyöläisinä.
Kaivoksen ohittaessaan sotapoliisi päätti juottaa tiedonjanoaan ja kysyi, mikä kyseinen laitos on.
Ranskalaisnainen totesi viipyilemättä, että kyseiseen kaivokseen kätkettiin muutama viikko aiemmin natsien kultaa.
Lue myös: Ruotsi otti vastaan natsikultaa sodan aikana
Lounaaseen mennessä paikallinen tiedustelupomo William A. Russell kuuli asiasta ja lähti välittömästi kaivokselle. Pakkotyöläisten jututus tuotti tulosta: ranskalaisten tarina vahvistui ja tarkentui.
640 metrin syvyydessä
Natsikulta veti puoleensa kiinnostuneita kuin Indiana Jonesin jahtaamat aarteet.
Pian kaivoksen porteille saapui ryhmä professoreita, kuraattoreita ja muita akateemikkoja, joiden tehtävänä oli Euroopan taidehistorian pelastaminen sodan hävitykseltä.
Ryhmä tunnettiin nimellä The Monuments Men, josta George Clooney on ohjannut samannimisen elokuvan. Pääosissa seikkailevat Clooneyn lisäksi muun muassa Matt Damon ja Bill Murray.
Sotastrategisesti mitättömälle pikkupaikkakunnalle tilattiin myös aimo annos kiväärimiehiä turvallisuuden takaamiseksi.
Seuraavana aamuna etsintäpartio, mukanaan William A. Russell, laskeutui 640 metriä maan alapuolelle.
Hissikuilussa ei tarvinnut pitkään kävellä, kun silmät jo osuivat puoleentuhanteen säkkiin Saksan markkoja.
Pian vastassa oli arviolta metrin paksuinen ja 30 metriä leveä tiilimuuri. Keskellä oli yhdistelmälukon suojelema teräsovi.
Amerikkalaisille antautunut pankkivirkailija Werner Veick myönsi, että sen takaa löytyisi kultajättipotti.
Syvyyksien kuningatar
Tiiliseinä toki pysäytti pistoolia heiluttavan upseerin, mutta milloin mitäkin räjäyttävälle tai rakentavalle pioneerille siitä ei ollut vastusta.
Dynamiittipötkön puolikas repi tiiliseinään ihmisen mentävän aukon.
Reiästä avautui näkymä 23 metriä leveään ja 46 metriä syvään Huoneeseen numero 8.
Valot toimivat.
Siisteille säkkiriveille tekivät seuraa seinien reunoille pinotut setelikasat. Sivukäytäviltä löytyi valtavat määrät, kiloissa 400 tonnia, taidetta. Mukana oli niin Auguste Renoiria kuin Rembrandtia. Iso osa taiteesta oli peräisin pommikoneiden murjomien saksalaiskaupunkien taidemuseoista.
Löydöksen yhdenlainen keulakuva oli 3000 vuotta vanha patsas Egyptin kuningatar Nefertitistä, joka ennen rintakuvaksi päätymistään tunnettiin uskonnollisesta vallankumouksestaan.
Nyt kuningatar lojui yli 600 metrin syvyydessä jenkkisotilaiden ihmeteltävänä.
Liittoutuneiden keskenään tekemän sopimuksen mukaan Merkers kuului osaksi tulevaa Suur-Neuvostoliittoa. Kulta ja taide piti saada talteen ennen kuin sota ehtisi loppua.
Tehtävän sai verojuristi, eversti Bernard D. Bernstein, joka oli kuullut kultakätköstä armeijan lehden Stars and Stripesin artikkelin myötä. Juttu julkaistiin kun Huoneen numero 8:n seinän tuhonnutta dynamiittipötköä vasta sytytettiin.
Eisenhower yhden kaapelin varassa
Kun eversti Bernstein ensimmäistä kertaa matkasi Huoneeseen numero 8, oli hänellä korkea-arvoista seuraa. Hissikuilussa alaspäin kulkivat yhtä aikaa sekä 3. armeijakunnan pomo Patton että länsiliittoutuneiden ylipäällikkö, tuleva Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower.
Jos hissiä kannatellut kaapeli katkeaisi, ”Yhdysvaltain armeijassa olisi edessä ennennäkemätön ylennyskierros”, kerrotaan Pattonin tokaisseen.
Kultaharkkojen ja muun arvo-omaisuuden siirto satojen metrien syvyydestä ylös ei ollut pieni ponnistus.
Kaivoksista riuhdottiin maanpinnalle muun muassa 3682 laukkua ja laatikkoa saksalaista setelirahaa, 7454 säkkiä ja laatikkoa kultaharkkoja, 63 säkkiä hopeaa, laukullinen platinaharkkoja ja 8 säkkiä kultasormuksia.
Kaivoksen arvometalista ja käteisestä tyhjentämiseen kului 21 tuntia. Edessä oli vielä taideaarteiden nosto.
Huhtikuun 17. päivänä, päivää vaille kaksi viikkoa amerikkalaisten Merkersiin saapumiseen jälkeen, myös taide-esineet oli nostettu ylös.
Tuolloin Eisenhower lähetti sotaministeriöön raportin. Summittainen arvio oli, että pelkästään kulta, hopea ja ulkomaanvaluutta olivat noin 520 miljoonan arvoinen potti. Nykyrahassa se on noin viisi miljardia dollaria.
Löydös vietiin Frankfurtin valtiopankkiin.
Natsikullan löytyminen ja pankkivirkailijoiden kuulustelut paljastivat sen, ettei Merkersin suolakaivos suinkaan ollut ainoa kolkka, johon aarteita oli piilotettu.
”Monia näistä salakätköistä ei vielä ole löydetty, ja niiden etsintään olisi ryhdyttävä niin pian kuin tilanne sen sallii”, Bernstein arvioi raportissaan.
Virallista mielenkiintoa tähän ei kuitenkaan juuri liiennyt, eikä uutta jättipottia löytynyt.
Ilman turvasaattuetta liikkunut Bernsteinin jeeppikulkue onnistui silti löytää useita kätköjä ajaessaan yli 3000 kilometriä miehitetyillä alueilla.
Lähde: Marcus Wallen: Kadonneen natsikullan jäljillä (Bazar kustannus, 2020)