Mainos

Autoliitto pelkää autojen hintojen romahtavan: "Ei kukaan halua ostaa autoa, jonka arvo nollautuu hetken kuluttua"

Suomen ilmastopaneelin ilmoittama tavoite sähköautokannan nostamisesta 850 000:een asettamalla polttomoottoriautot tuonti- ja ostokieltoon on Autoliiton mukaan harkitsematon ja epärealistinen. Autoliitto pelkää avauksen lisäävän epävarmuutta ostajissa, lykkäävän ostopäätöksiä ja siten vanhentavan jo ennestään ikääntynyttä autokantaa.

Suomalaisista ympäristöjärjestöistä koostuva Suomen ilmastopaneeli esittää Helsingin Sanomissa sähköautojen määrän räjähdysmäistä lisäämistä keinona liikenteen päästötavoitteiden saavuttamiseksi.

Ilmastopaneelin mukaan Suomeen tulisi saada jopa 850 000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä. Samalla ilmastopaneeli esittää, että polttomottoriautoille tulisi asettaa tuontikielto vuonna 2025 ja ostokielto 2027.

Valtiovarainministeri Orpo ehdotti autoveron poistoa vähäpäästöisiltä autoilta. Katso video haastattelusta alta.

11:05

Myös Sitra esitti pari viikkoa sitten, että Suomen sähköautokanta voitaisiin nostaa 800 000 autoon vuoteen 2030 mennessä.

Autoliitto muistuttaa, että Suomen 2,7 miljoonan liikennekäytössä olevan henkilöauton kanta on tällä hetkellä keskimäärin 12 vuoden ikäinen. Autokannassa on tämän vuoden lopussa noin 13 000 täyssähköautoa ja pistokehybridiä. 

– Kun Suomessa myydään vuodessa runsaat 100 000 uutta henkilöautoa, jokainen voi päätellä kuinka realistinen ilmastopaneelin esitys on, Autoliiton tiedotteessa todetaan.

Ilmastopaneelin esitys tuonti- ja ostokielloista on Autoliiton mukaan epärealistinen sekä vastuuton. Se uskoo esityksen kääntyvän päästötavoitteita vastaan.

– Jos polttomoottoriautoille tulisi tuontikielto seitsemän ja ostokielto yhdeksän vuoden päästä, mitä käy siihen saakka hankittujen polttomoottoriautojen arvolle? Eihän kukaan halua ostaa autoa, jonka arvo nollautuu suhteellisen lyhyen ajan kuluttua, Autoliiton puheenjohtaja Martti Merilinna toteaa.

– Kuten on aiemminkin nähty, tällaiset spekulaatiot pysäyttävät autokaupan ja vanhentavat autokantaa entisestään. Se ei liene ilmastopaneelin tavoite.

Autoliiton mielestä liikenteen päästöjä pitää vähentää tekemällä vähäpäästöisten autojen hankkimisesta edullisempaa. Yksi keino tähän olisi julkisuudessa usein aiemminkin ehdotettu autoveron poistaminen. Sähkön osuus liikenteestä lisääntyy koko ajan, mutta ilman tuki- tai muita toimenpiteitä on autokannassa vaikea saada aikaan merkittävää muutosta.

– Tuontikiellon toteuttaminen ei ole Euroopan unionin lainsäädännön mukaista. Lisäksi perustuslakiin on kirjattu omaisuudensuoja, mikä tarkoittaa sitä, että kerran hyväksytyn tuotteen myymistä ei voida rajoittaa ostokiellolla, Merilinna sanoo.

Lähde: Autoliitto

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.