Mainos

Uudet dieselautot yllättivät aidossa ajossa tehdyissä päästötesteissä: "Haukkuminen on lopetettava"

Eurooppalaisen autoyhdistyksen suorittamien testien perusteella modernien dieselmoottoreiden tuottamat typenoksidipäästöt jäävät jopa vuoden 2020 päästörajojen alle.

Eurooppalaisten autovalmistajien yhdistys (ACEA) kertoo uusien autojen dieselmoottoreiden tuottavan vain vähän typenoksidipäästöjä liikenteessä. Havainnot perustuvat noin 270 uudelle autolle tehtyihin mittauksiin.

ACEA:n alullepanemassa hankkeessa koeajettiin kaikki syyskuun 2017 jälkeen markkinoille tulleet Euro 6 -luokitellut dieselautot, ja niiden päästöt mitattiin eurooppalaisten viranomaisten toimesta yleisillä teillä vaihtelevissa olosuhteissa. Samalla varmistettiin, että tulokset olivat linjassa laboratoriotestien kanssa.

Katso alla olevalta videolta, miltä näyttää maailman ensimmäinen pitkän matkan linjaliikenteessä oleva sähköbussi.

0:33

Yllättävintä lienee se, että suurin osa testatuista autoista tuotti niin vähän päästöjä, että ne alittivat jopa vuodelle 2020 asetetut, nykyistä tiukemmat päästörajat.

ACEA:n pääsihteeri Erik Jonnaert muistuttaa, että nykyaikaisilla dieselautoilla on tärkeä rooli kaupunkien ilmanlaadun parantamisessa ja CO2-päästöjen vähentämisessä.

– Valmistajat ovat tehneet suuria investointeja vähentääkseen autojen typenoksidipäästöjä. On tärkeää, että lopetamme dieselteknologian haukkumisen. Sen sijaan vanhojen dieselautojen ja uusimpien ajoneuvojen välille on tehtävä ero, hän toteaa.

Lähde: ACEA

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja