Pöllöraati: Saksassa luvassa vain "ilmaa ja kaasuvaivoja" – onko Fortumilla kotiinpaluun aika?

10:11
Pöllöraati: Tätä Uniperin kansallistaminen merkitsisi

Fortumin Uniper-ongelmat nousivat esiin Uutisaamun Pöllöraadissa, kun tällä viikolla kuultiin, että Saksa on kansallistamassa sille elintärkeää kaasuyhtiötä.

Uutinen oli ainakin osittain yllättävä, sillä Fortum oli heinäkuussa sopinut Saksan hallituksen ja Uniperin kanssa Uniperin pelastuspaketista, jossa Saksa haukkasi jo Uniperista 30 prosenttia.

Suomen valtio omistaa enemmistön Fortumista, joka on pumpannut Uniperiin rahaa jo 15 miljardia euroa.

– Näyttää siltä, että heinäkuun neuvotteluissa Saksa vei ja Suomi vikisi. Nyt Suomen hallituksen pitää mennä neuvottelupöytään, tekstarit eivät enää riitä, sanoo Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärki.

"Mitä tässä yksi Fortum painaa"

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Saksa suunnittelee myös kahden muun kaasuyhtiön kansallistamista. Uuden Suomen päätoimittajan Jenni Tammisen mukaan Saksa on nyt estämässä koko markkinan romahtamista.

– Saa nähdä, mitä tässä yksi Fortum painaa. Mutta onhan se aika uskomatonta, että tässä EU-maa Saksa on kansallistamassa toisen EU-maan omistaman yhtiön.

MTV Uutisten uutispäätoimittaja Ilkka Ahtiainen pohti asiaa Saksan kannalta, vaikka Suomessa kiinnostus kohdistuu Suomen kärsimiin tappioihin.

– Uniper, niin kuin nämä kaksi muutakin yhtiötä, ovat huoltovarmuusyhtiöitä: vastaavat kaasunjakelusta kaupungeille ja isoille, kaasusta riippuvaisille yrityksille. Varmaan saksalaiset ajattelevat, että tämä nyt hoidetaan kotiin sellaisella hinnalla, jossa lasku olisi mahdollisimman pieni, Ahtiainen sanoo.

Suomalaisten sana ei näytäkään paljon painavan.

– Se on aika kova tilanne, että suomalaiset maksavat ensin kovat sähkölaskunsa ja sen jälkeen vielä tukevat saksalaisten kaasulaskuja. Lokakuulle saakka Saksassa on alennettua kaasun hintaa, on käsittämätöntä, ettei ole saatu sitä aikaiseksi, että saksalaiset maksaisivat kaasusta oikean hinnan, vaan suomalaisten pitää tehdä se Fortumin kautta, Kärki sanoo.

Kuuma poliittinen kysymys

Fortumin ja Uniperin kysymys on ollut kuuma myös poliittisesti. Erityisesti perussuomalaiset ovat pitäneet asiaa esillä ja tehneet siitä myös välikysymyksen hallitukselle.

– Sekä kokoomus että perussuomalaiset ovat vaatineet, että sopimus pitää perata läpi, mikä saattaa olla kohta jo täysin vanhentunut, Tamminen sanoo.

– Tässä on ihan oikeutetusti puhuttu ylimääräisistä lapsilisistä, hoitajien palkoista ja muista, mutta ne ovat ihan lillukanvarsia. Tässä on 15 miljardia pelissä: Fortum on 7 miljardia käyttänyt ostamiseen ja tammikuussa on pistetty 8 miljardia tukemiseen. Jos 8 miljardia on vaarassa, tässä on nyt valtavat summat, Kärki jatkaa.

Toisaalta Pöllöraati pohti, että nyt voisi olla hyvä aika päästä Uniperista kokonaan eroon.

– Onko kuitenkin loppujen lopuksi pitkällä tähtäimellä suomalaisten veronmaksajien ja Fortumin etu päästä eroon Uniperista kokonaan. Voisiko olla hyvä asia hankkiutua eroon tappiot niellen, Ahtiainen tuumi.

– Olen samaa mieltä. Nyt pitää varmaan tappiot tunnustaa ja yrittää saada se, mikä on mahdollista, Kärki säestää.

Mahdollista voisi olla muun muassa saada takaisin 8 miljardin tukisumma.

Suomen kannalta parhaimmassa vaihtoehdossa Saksa kansallistaisi vain kaasuliiketoiminnan, ja jättäisi hyvin kannattavan ydin- ja vesivoiman Fortumille.

– Miksipä Saksa luopuisi kannattavista osista, sanoo Ahtiainen.

Jussi Kärki arvioi, että nyt kannattaisikin suunnata takaisin vain Pohjoismaihin. Fortum tekee nimittäin hyvää tulosta ydin- ja vesivoimalla.

– Siellä, missä ei ole sössinyt, Kärki tiivistää.

– Suomalaisten yritysjohtajien ei kannata enää ikinä mennä Saksaan: Ilmaa ja kaasuvaivoja! Kärki naurattaa raatia.  

Katso koko keskustelu pääkuvan videolta! Raati arvioi muun muassa Ruotsin vaalitulosta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja