Poliisiromaanin kirjoittanut rikosylikonstaapeli sai dekkarimaailman ykköspalkinnon, Vuoden johtolangan

Vuoden johtolanka -palkinto on myönnetty Niko Rantsille romaanista Kuka viereesi jää (Tammi). Palkinnon myöntää Suomen dekkariseura vuoden parhaasta kotimaisesta jännityskirjasta.

Niko Rantsin viime vuonna ilmestynyt toinen romaani on raadin mukaan uskottava ja realistinen poliisiromaani, joka pitää lukijan mielenkiinnon vireillä alusta loppuun.

– Rantsi hyödyntää poliisiammattinsa vahvuuksia ja kertoo vakuuttavasti rikostutkijoiden työstä, myös heidän arkielämänsä huolista ja perheongelmista, raati kiittelee valintaperusteissaan.

Niko Rantsi (s.1968) on espoolainen rikosylikonstaapeli, joka työskentelee Keskusrikospoliisissa. Hänellä on kokemusta muun muassa kansainvälisistä suuronnettomuuksista ja terrorismin torjuntatilanteista.

Rantsi on neljäs poliisi, joka palkitaan Vuoden johtolanka -palkinnolla. Muut ovat Matti Yrjänä Joensuu (kolme kertaa), Marko Kilpi ja Mikko Porvali.

Vuoden esikoisdekkarin kunniakirjan sai Milka Hakkarainen romaanista Ei verta rantaa rakkaampaa.

Palkintoraatiin kuuluivat Elo Lammi, Kyösti Pienimäki ja Helena Ranta.

Päivän nimi: Dekkaristi, poliisi, kansanedustaja Marko Kilpi 7:23
Katso myös: Dekkaristi, poliisi ja kansanedustaja Marko Kilpi kertoi MTV:n Huomenta Suomessa vuonna 2019 kirjoittamisestaan ja työstään.

Antti Heikkisen Latu-romaani viime vuoden paras urheilukirja

Antti Heikkisen romaani Latu (WSOY) on valittu vuoden 2021 urheilukirjaksi.

Urheilumuseon nimeämä valintaraati luonnehtii Heikkisen teoksen ansioksi taitavan ja moniulotteisen kerronnan, johon historiallinen aineisto yhdistyy luontevasti. Kaunokirjallinen teos on myös maailmanmestarihiihtäjä Pauli Pitkäsen laaja muistokirjoitus, jopa elämäkerta.

Raati palkitsi lisäksi kirjailija Jukka Pakkasen pitkäaikaisesta työstä suomalaisen urheilukirjallisuuden parhaaksi. Pakkasen monissa teoksissa urheilu on vahvasti läsnä, ja aihepiirit liikkuvat italialaisesta jalkapallosta ja kilpapyöräilystä 1950-luvun helsinkiläisille luistinradoille. 

Vuoden urheilukirja -kilpailussa raati myönsi kunniamaininnat Mikko Knuuttilan tietokirjalle Suuri harppaus huipulle – Kiinan tie urheilun supervallaksi (Like) sekä valokuvaa ja urheilijatarinoita yhdistävälle teokselle Tuhannen ja yhden iskun tarinat (Docendo), jonka ovat kirjoittaneet ja kuvanneet Saku Schildt, Sami Lommi ja Jussi Talvitie.

Vuoden urheilukirja on nimetty vuodesta 1980. 

Lue myös:

    Uusimmat