Poliisin uusi oikeus tulee tarpeeseen – monella suomalaisella pelottava virhekäsitys alkoholista ja autoilusta

Moni suomalainen myöntää lähteneensä krapulassa auton rattiin. Uuden tieliikennelain myötä poliisilla on oikeus keskeyttää matkanteko, vaikka kuljettajan päihtymystila ei ylittäisikään rangaistavuuden rajaa.

Liikenneturva on selvittänyt suomalaisten asenteita krapulassa autoilua kohtaan. Kaksi viidestä sen kyselyyn vastanneesta autoilijasta kertoo lähteneensä joskus heti aamusta ajamaan, vaikka edellisenä iltana on juotu useampi annos alkoholia. Osaa tämä myös kadutti, sillä lähes puolet myönsi, että ajamaan ei olisi pitänyt lähteä.

Nautittu alkoholi vaikuttaa ajokykyyn, vaikkei rattijuopumusraja ylittyisikään. Tuttuun 0,5 promillen rajaan ei ole kesäkuun alussa voimaan tulleessa uudessa tieliikennelaissa koskettu, mutta sen myötä poliisille on tullut mahdollisuus keskeyttää kuljettajan matkanteko, vaikka tämän päihtymystilaa ei rattijuopumukseksi laskettaisikaan.

– Se, että vuorokausi vaihtuu toiseksi, ei taio promilleja haihduksiin. Vähäuninen tai huonosti nukuttu yö vain tehostaa kostean illan haittoja. Jos aamulla happi tuntuu heikolta tai oma ajokunto vähänkään mietityttää, ei ajamaan tule lähteä, painottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

Ajoja kannattaa ennakoida jo iltaan valmistautuessa. Mikäli juhlintaa seuraavana päivänä on tarve toimia kuljettajana, kannattaa limpparilinjasta tehdä päätös jo etukäteen. Jo pienikin kankkunen voi vaikuttaa harkintakykyyn heikentävästi.

Alkolukkoon suhtaudutaan myönteisesti

Liikenneturvan kyselyyn vastanneista joka kymmenes oli sitä mieltä, että alkoholi vaikuttaa kuljettajan ajokykyyn vasta rattijuopumusrajan ylityttyä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan jo pienikin määrä alkoholia vaikuttaa ajamiseen heikentävästi ja kasvattaen onnettomuusriskiä.

Kyselyssä selvitettiin suomalaisten mielipidettä myös siitä, pitäisikö alkolukon olla vakiovarusteena kaikissa autoissa. Yli puolet suomalaisista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa. Elovaara pitää erinomaisena asiana sitä, että rattijuopumusta ennalta ehkäiseviin keinoihin suhtaudutaan myönteisesti.

– Jos alkolukko on asennettuna autoon, ehkäisee se myös sitä, ettei ratin taakse mennä vahingossa tai tietämättään humalassa. Alkolukko on ikään kuin huolta pitävä apukuljettaja ja perusvaruste, joka kertoo, että kuljettaja varmistaa omalta osaltaan selvän liikenteen, Elovaara toteaa.

Lähde: Liikenneturva

Lue myös:

    Uusimmat