Poliisi-Teslasta ei loppunutkaan akku kesken takaa-ajon – kuunteliko poliisiradiota joku ulkopuolinen?
Yhdysvaltalaisten uutislähteiden mukaan erään konstaapelin takaa-ajo Santa Clarassa Kaliforniassa loppui lyhyeen, kun partiokäytössä olleen Teslan akku oli vähissä. Nyt Fremontin poliisi on kuitenkin kertonut, mitä tilanteessa oikeasti tapahtui.
Fremontin poliisi yritti viime perjantaina pysäyttää rikoksesta epäiltyä kuljettajaa, kun tämä yllättäen kiihdyttikin kovaa vauhtia pakoon.
Alkuperäisten tietojen mukaan perään lähtenyt konstaapeli huomasi kuitenkin nopeasti, että hänen partio-Teslansa akku tulisi tyhjenemään vain muutaman kilometrin jälkeen ja jätti homman sikseen. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, vaan Fremontin poliisin tekemän Facebook-päivityksen mukaan tarina lähti niin sanotusti laukalle väärin tulkitun poliisiradiokeskustelun perusteella.
Partioautona olleen Teslan akku oli oikeasti vähissä, mutta takaa-ajoon se ei vaikuttanut. Takaa-ajo keskeytettiin kahdeksan minuutin jälkeen, kun partiot totesivat jahdista olevan liikaa vaaraa muulle liikenteelle. Konstaapeli suuntasi autoineen laturille vasta takaa-ajon päättymisen jälkeen.
Fremontin poliisin mukaan viranomaisten radioliikenteen kuuntelun ja jopa tallentamisen mahdollistavat älypuhelinsovellukset ovat yleistyneet viime vuosina. He uskovatkin väärinymmärryksen johtuneen poliisin radiotaajuuksilla käydyn keskustelun tulkitsemisesta väärin.
– Saimme maanantaina yhteydenoton paikalliselta toimittajalta, joka kyseli tarkempia tietoja takaa-ajosta. Hän julkaisi artikkelin, joka piti sisällään osia poliisin radiokeskusteluista. Tämän jälkeen poliisilaitoksemme on saanut runsaasti kyselyitä Teslamme akkuun liittyen, päivityksessä kerrotaan.
Tesla on puolen vuoden koekäytössä Fremontin poliisilaitoksella, ja se on jopa ylittänyt poliisin odotukset.
– Käymme parhaillaan keskusteluja toisenkin sähköauton, näillä näkymin katumaasturimallisen sellaisen, hankkimisesta, poliisipäällikkö Sean Washington kertoi.
Laitoksen ohjeistuksena on, että autojen akkujen tulee olla vuoron päätteeksi vähintään puolillaan, ettei seuraavaksi puikkoihin hyppäävän konstaapelin tarvitse suunnata vuoronsa aluksi lataamaan. Autolla ajetaan vuoron aikana keskimäärin 110–150 kilometriä, joten auton vajaan 300 kilometrin toimintamatka yhdellä latauksella riittää mainiosti laitoksen tarpeisiin.
Niin Tesloja kuin muitakin sähköautoja on otettu käyttöön poliisilaitoksilla ympäri maailman. Niiden hankintaa on puoltanut muun muassa kokonaiskustannukset ja suorituskyky.
Vastakkaisiakin näkemyksiä kuitenkin löytyy. Esimerkiksi Los Angelesin poliisilaitos LAPD hylkäsi yhtenä vaihtoehtona olleen Tesla Model S:n vuonna 2016 pitäen sitä liian kalliina ja toimintasädettä turhan rajallisena.
Artikkelia muokattu 27.9. klo 21.33: Korjattu virheellinen tieto akun loppumisesta kesken takaa-ajon. Lisätty Fremontin poliisin kommentit.
Lähteet: CNN, STT
Uusimmat
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
20:11
Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa
-
20:09
Risto E. J. Penttilä Blinkenin vierailusta: "Suomen kansainvälinen asema on nyt vahvempi kuin pitkään, pitkään aikaan"
-
20:01
Tämä mahdollisti Esapekka Lapin komean nousun kärkeen – riskitaktiikan taustalla yksi iso onnistuminen: "Ei ole Grönholm siellä"
-
20:00
Kaksi junaa törmännyt toisiinsa Intiassa: Ainakin 50 kuollut
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo tyrmistyy kommentista: "Olet tehnyt sen jo ihan itse"
-
19:41
Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut
-
19:15
Vieläkö muistat Haminan mursun? Eläin sijoitetaan Luonnontieteellisen museon paraatipaikalle – tältä se näyttää nyt
-
19:05
Esko Eerikäinen onnitteli äitiään syntymäpäivänä vanhojen kuvamuistojen kera: "Meidän suhde on erityinen, välillä kummallinen"
-
19:01
Uskomaton suoritus: Daryl yhdisti kaksi monelle supervaikeaa taitoa ja teki 13 sekunnin ennätyksen
-
18:59
SM-liigan finalistijoukkue kiskaisi loistosaaliin – järisyttävää jälkeä Suomessa takonut tähtipelaaja tekee paluun
-
18:54
Blinken lähetti Helsingistä tiukat terveiset Putinille – MTV seuraa sotaa
-
18:49
Esapekka Lappi nousi rallin kärkeen! Kalle Rovanperältä tuima veto kovassa kelissä – näin perjantai Sardiniassa eteni
-
Lataa lisää