Poliisin koskettava tarina 13-vuotiaiden liikenneturmasta Vaasasta: "30 sekuntia myöhemmin auto on yhtä tulimerta, renkaat räjähtävät ja palasia lentelee ympäriinsä"

Neljä 13-vuotiasta loukkaantui Vaasassa: Auto suistui tieltä lujaa vauhtia ja syttyi tuleen – näin murheelliselta turmapaikalla näytti päivän valjettua 1:06

Paikalla ollut poliisi kertoo koskettavasti siitä, kuinka tilanne Vaasan 13-vuotiaiden liikenneturmassa eteni.

Poliisi ja pelastuslaitos kertoivat torstaina Vaasassa sattuneesta onnettomuudesta, jossa neljä 13-vuotiasta nuorta loukkaantui, kun he ajoivat henkilöautolla poliisia pakoon ja suistuivat tieltä. Lopuksi auto syttyi myös palamaan.

Nyt paikalla ollut vanhempi konstaapeli Emil kertoo Pohjanmaan poliisin Facebook-sivulla, kuinka tilanne eteni ja millaista turmapaikalla oli.

Kaikki oli alkanut kuten mikä tahansa yövuoro kentällä. Yhtäkkiä heidän edessään ajanut henkilöauto kiinnitti partion kiinnostuksen ja he päättivät pysäyttää sen.

– Kentällä työskentelemieni vuosien aikana on kehittynyt jonkinlainen kuudes aisti, joka hälyttää, kun liikenteessä kohtaamillani autoilijoilla ei näytä olevan kaikki kunnossa. Auto, joka nyt ajoi edessämme, kuului juuri siihen kategoriaan, vanhempi konstaapeli kertoo.

Auton pysähdyttyä Emil meni sen luo.

– Koputin auton sivuikkunaan, näin kuljettajan, joka katsoo suoraan eteenpäin vältellen katsekontaktia. Hänen molemmat kätensä puristavat rattia ja sekuntia myöhemmin lähtee auto liikkeelle täyttä vauhtia.

Auto kaasutti karkuun. Vanhempi konstaapeli juoksi takaisin poliisiautolle ja 13 sekuntia myöhemmin he lähtivät ajamaan auton perään.

– 13 sekunnissa ehtii edellä ajava auto saamaan hieman etumatkaa ja me näemme ainoastaan auton takavalojen häviävän, kun se noin kaksi kilometriä kauempana kääntyy Tarhaajantielle johtavalle rampille.

30 sekuntia myöhemmin auto on yhtä tulimerta

Poliisien näköyhteys autoon katosi, eivätkä he tienneet mihin ajaa. Rampin loppupuolella he huomasivat tulipalon hyvän matkan päässä tiestä metsän reunassa.

– Ensimmäinen ajatukseni on, että kuka on sytyttänyt nuotion sinne keskellä yötä. Sekuntia myöhemmin tajuan, mitä näen. Siellä on palava auto, entä jos se on auto, jonka perässä ajoimme.

Partio ryntäsi auton luo ja siellä odotti karmiva näky.

– Auton ulkopuolella makaa neljä nuorta, joista kaksi näyttää olevan tajuttomia ja kaksi ovat tajuissaan.

Tajuissaan olevat nuoret olivat valittaneet kipuja ja puhuneet epäjohdonmukaisesti.

– Otan kiinni yhdestä nuoresta, nostan hänet ylös ja huudan suoraa huutoa: kuinka monta teitä oli autossa? Onko joku vielä sisällä autossa? Nuori vastaa nopeasti, että heitä oli neljä, vanhempi konstaapeli kertoo tilanteesta.

Emil kertoo käskeneensä tajuissaan olevia nuoria poistumaan palopaikalta ja osoittaneensa suunnan mihin juosta, sillä hän tajusi auton roihahtavan tuleen hetkenä minä hyvänsä.

– Jalkojeni juuressa näen kaksi liikkumatonta ruumista, jotka makaavat vain muutaman kymmenen senttimetrin päässä palavasta autosta, hän kuvailee.

– Otan kiinni molempien housujen vyötäröstä, nostan heidät ylös ja lähden juoksemaan kohti muita, jotka istuvat kauempana ojan reunalla. 30 sekuntia myöhemmin auto on yhtä tulimerta, renkaat räjähtävät ja palasia lentelee ympäriinsä.

Partio kutsui pelastuslaitoksen paikalle. Auto sammutettiin ja matkustajat saivat hoitoa ja heidät kuljetettiin sairaalaan.

Mitä jos...

Vanhempi konstaapeli pohtii, että mitä jos he eivät olisi nähneet mihin auto ajoi tai jos se olisi syttynyt palamaan vasta, kun he olisivat ohittaneet sen. Tai entä jos joku olisi jäänyt autoon tai sen alle.

Emilin partiokaveri tarkisti alueen vielä useaan otteeseen lentämällä dronella sen varmistaakseen, ettei onnettomuudessa ollut vielä joku, jota he eivät olisi löytäneet. Ketään ei kuitenkaan löytynyt, joten tilannetta jatkettiin paikkatutkinnalla.

– Meidän on vaikea ymmärtää, miten auto on päätynyt sinne missä se on, mutta hetken kuluttua voimme todeta auton tehneen 48 metrin ilmalennon ajaessaan rampille.  

Yön aikana poliiseille selvisi, että vain yksi autossa olleista oli käyttänyt turvavöitä, ja kaikki muut olivat lentäneet autosta ulos.

– On ihme, että kaikki autossa olleet ovat elossa.

"Pelästyin suunnattomasti"

Kun tilanne oli rauhoittunut ja adrenaliini laskenut, Emil huomasi olevansa peloissaan.

– Pelästyin suunnattomasti. Pelästyin joutuvani joskus sellaiseen tilanteeseen, jossa vain joudun katsomaan sivusta, enkä pystykään auttamaan ihmisiä hädässä.

Hän kertoo, että heidän alueellaan on viime aikoina esiintynyt paljon hurjastelua. Hän toivookin, että vanhemmat kertoisivat tämän tarinan sekä alaikäisille, että täysi-ikäisille lapsilleen.

– Älkää syyttäkö ketään, mutta miettikää hetken erilaisten tekojen seurauksia, niin itsellenne kuin muille. Mikä tilanne on siellä missä asutte, esiintykö siellä vaarallista käytöstä liikenteessä, ajetaanko laittomilla kulkuneuvoilla, ajetaanko ilman ajokorttia ja miksi niin tehdään?

Lue myös:

    Uusimmat