Poliisilla niukat mahdollisuudet kilpailumanipulaation kitkemiseen – "Ruotsi on jo muuttanut lainsäädäntöään"

2:26
Poliisitarkastaja Jyrki Aho kertoo MTV Urheilun haastattelusta kilpailumanipulaation lainsäädännöllisistä ongelmista.

Kilpailumanipulaatiosta on muodostunut maailmanlaajuinen uhka huippu-urheilulle. Poliisitarkastaja Jyrki Aho myöntää MTV Urheilun haastattelussa, että Suomen nykyinen lainsäädäntö ei edesauta virkavallan mahdollisuuksia selvittää manipulointi-tapauksia. Lakimuutos toisi lisää tärkeitä työkaluja.

MTV Urheilu on viime vuosien aikana nostanut useaan otteeseen esiin Suomessa kilpailumanipulaatioon liittyviä ongelmia ja tapauksia - keskeisin epäkohta on kuitenkin se, ettei kilpailumanipulaatiota ole vieläkään laissa kriminalisoitu.

Siksi keinot manipulointiin puuttumiseen ovat lopulta vähäiset. Esimerkiksi epäiltyjen telekuuntelu ja viestien tutkiminen edesauttaisi tutkintoja valtavasti. Urheilupetoksia koskeva laki olisi tärkeää saada viimein täytäntöön mahdollisimman pian.

– Ruotsi on kuitenkin jo muuttanut lainsäädäntöään, ja yleensä kun sitä uusitaan, otetaan vertailua muualta. Ruotsin lähtökohta on hyvä myös Suomelle, mutta tarpeen mukaan kehitetään sitä vielä enemmän, Aho kertoo.

Monista muista Euroopan maista poiketen Suomi ei ole siis ratifioinut Euroopan neuvoston yleissopimusta. Aiheellista on kysyä, onko virkavallalla Suomessa tällä hetkellä edes riittävästi ammattitaitoa ja resursseja selvittämään vaikeita manipulointi-tapauksia?

Lisää aiheesta jutun videolla.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja