Poliisi vaikeni Pirkanmaalla päähän ammutusta miehestä puoli vuotta – paljastaa nyt uuden käänteen tutkinnassa: "Aina joku henkirikoksesta tietää ja puhuu jollekin"

Miksi henkirikokset vähenevät? 8:20
Rikospaikka-ohjelmassa selvitettiin, miksi henkirikosten määrä vähenee.

Poliisi tutkii useamman henkilön osallisuutta Pirkanmaalla vuosi sitten tapahtuneeseen, vaiettuun henkirikokseen. Aiemmin epäiltyjä oli vain yksi.

Tampereen lähistöllä tapahtui henkirikos 12. kesäkuuta 2019. Mies löydettiin päähän ammuttuna omakotitalosta.

Tapaus tuli julkisuuteen vasta viime tammikuussa, kun MTV Uutiset uutisoi siitä. Aiemmin poliisi oli vaiennut tutkinnasta täysin.

Poliisilla suunnitelmia kiinniottojen varalle

Poliisi kertoi alkuvuodesta, että sillä on yksi epäilty tapaukseen liittyen. Tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen paljastaa nyt, että poliisi tutkii useamman kuin yhden ihmisen osallisuutta asiaan.

Kinnunen ei kerro, uskotaanko uusien epäiltyjen liittyvän varsinaiseen henkirikokseen vai johonkin muuhun rikokseen asian tiimoilta. Hän ei myöskään ota kantaa siihen, kuinka monta ihmistä poliisin kiikarissa nyt on.

– Jos sanon, että heitä on useampi, voisi päätellä, että heitä on varmaan enemmän kuin kaksi.

Poliisi ei ole aiemmin ottanut ketään kiinni tapauksen tiimoilta. Kinnusen mukaan poliisilla on nyt suunnitelmia kiinniottojen varalle.

Kinnunen kieltäytyy kertomasta tutkinnasta tarkemmin. Hänen mukaansa juttu on "herkässä vaiheessa". Asiaa on tutkittu tappona.

"Ei ole ollut mitään ongelmia"

MTV Uutiset kertoi tapauksesta ensimmäisen kerran tammikuussa, kun tutkintaa oli kestänyt jo puoli vuotta. Poliisi ei ollut tiedottanut epäillystä henkirikoksesta aiemmin, mutta MTV oli saanut yleisövihjeitä tapaukseen liittyen.

Tutkinnanjohtaja Kinnunen kiistää, että pitkään vaiettu tutkinta olisi ollut merkki poliisin kohtaamista haasteista tapauksen selvittelyssä.

– Ei ole ollut mitään ongelmia. Rakennamme juttua pikkuhiljaa.

Kenties poliisin pitkän radiohiljaisuuden takia tapauksesta ja tekijästä on liikkunut huhuja, jotka ovat kantautuneet myös MTV Uutisten toimitukseen.

Kinnunen toteaa, että myös poliisilla on tietoja tapaukseen liittyen. Hän haluaa kommentoida huhuja silti vain yleisellä tasolla.

– Aina joku henkirikoksesta tietää ja puhuu jollekin.

Kinnusen mukaan poliisi ottaa mielellään vastaan lisää vihjeitä tapaukseen liittyen. Tietoja voi kertoa sähköpostitse osoitteeseen keskitettytutkinta.sisa-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 445 890.

Lue myös:

    Uusimmat