Poliisi uskoo: Ryöstäjät harjoittelivat tekoa Salossa etukäteen

Arvokuljetuksen ryöstöyrityksen kooste: Mitä tapahtui? 0:44

Poliisin mukaan on hyvin todennäköistä, että arvokuljetusauton ryöstäjät ovat harjoitelleet tekoa sen tapahtumapaikalla Turun moottoritiellä jo hyvissä ajoin ennen kuin se torstaina toteutettiin.

Jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Heinonen kertoo MTV Uutisille, että poliisi on saanut viime päivinä joitain harjoitteluepäilyä tukevia havaintoja.

– Semmoisia havaintoja, jotka vihjaavat sinne päin. Lisää kaivataan tietysti. Tekoa on saatettu harjoitella jopa viikkoja aiemmin.

Operaatioon osallistui useita ryöstäjiä, ja jokainen tiesi roolinsa tarkasti. Ryöstöön osallistuneiden lukumäärää ei kuitenkaan vielä tiedetä.

– Tämmöinen on niin hankala tehdä, ettei kukaan tee sitä ex-tempore.

Poliisin tulo kesti alle vartin

Ryöstön yksityiskohtia oli punnittu tarkkaan, arvioi poliisi. Iskupaikka valikoitiin todennäköisesti sillä perusteella, että mahdollisia pakoreittejä on moneen suuntaan ja suuremmat kaupungit ovat kaukana.

– Kyllä tuo paikka on valittu käsittääkseni sitä silmälläpitäen, että se on tavallaan vähän keskellä ei mitään. Joka paikasta on hiukan pidempi matka sinne, Heinonen arvioi.

Itse operaatio kesti vain muutaman minuutin. 

Heinosen mukaan hätäkeskus sai ensimmäisen hälytyksen tapahtumapaikalta kello 8.43. Paikalta tehtiin useita hälytyksiä. 

– Siinä oli ensimmäisestä hälytyksestä alle 15 minuuttia, kun partio oli paikalla.

Rikospaikalla partiota odotti muun muassa liekehtivä Saab-henkilöauto.

– Sen sisälle oli kasattu palavaa materiaalia, joka sytytettiin. Tuhot ovat täydelliset. Tavaraa oli kasattu ihan sitä varten, että tulee voimakas liekki ja kova savu.

Miksi Suomusjärven kelikamera pimeni ryöstön aikaan? 0:39

Kuljettajalle puhuttiin "normaalia suomea"

Voimakas palo räsähteli ja paukahteli, mikä selittää silminnäkijähavainnot paloautossa olleista ammuksista. Niitä autossa ei kuitenkaan ollut.

Ryöstäjien poistumissuunnasta ei Heinosen mukaan vielä perjantai-iltana ollut mitään havaintoa.

– Se on toki semmoinen asia, mitä pyrimme koko ajan selvittämään. Samoin kun tulosuunta.

Heinosen mukaan ryöstäjien kuultiin puhuvan tekopaikalla suomea. Tämä ei kuitenkaan välttämättä kerro tekijöiden kansalaisuudesta, sillä he olivat hyvin lyhytsanaisia.

– Ihan normaalia suomea on puhuttu tälle kuljettajalle, Heinonen kertoo. 

Ainuttakaan kiinniottoa juttuun liittyen ei ole toistaiseksi tehty.

Mahdolliset havainnot voi ilmoittaa poliisille puhelimitse 040-371 3177 tai sähköpostilla tku.krp@poliisi.fi.

 

Juttua muokattu klo 10:23. tutkinnanjohtajan ensimmäiseen sitaattiin on lisätty puuttuva sana.

Lue myös:

    Uusimmat