Suomalaissyntyinen Toni Tuunainen, 45, teki murtoja ja ryöstöjä useita vuosia Ruotsissa, mutta 2000-luvun alussa hän halusi lopettaa. Vuoden 2003 arvokuljetusryöstön piti jäädä hänen viimeisekseen. Sen piti olla uran suurin keikka. Toisin kävi. Keikka päättyi ammuskeluun, yhden kaverin kuolemaan ja Tuunainen tuomittiin vankilaan.
Kolmevuotiaana Suomesta Ruotsiin muuttanut Toni Tuunainen oli jonkin aikaa Ruotsissa maan etsityin rikollinen. Siitä kertoo myös hänen tällä viikolla Suomessa ilmestynyt kirjansa Olin Ruotsin etsityin rikollinen (Like-kustannus). Kirja ilmestyi Ruotsissa vuosi sitten.
Tuunainen ryhtyi rikolliseksi jo nuorena. Murrot kovenivat ryöstöiksi, ja hän erikoistui arvokuljetusryöstöihin. Niitä hän teki useita eri porukoissa jäämättä kiinni.
Rahat jaettiin ja niillä elettiin villiä elämää. Oli juhlia, veneitä ja uusia autoja. Mitään ei kuitenkaan jäänyt käteen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Suurin keikka koskaan
Vuonna 2003 Tuunaisen oli määrä tehdä kolmen rikoskumppaninsa kanssa viimeinen keikka.
– Olin suunnitellut, että suurin ryöstöni olisi myös viimeinen ryöstöni. Sen jälkeen, kun olisin ryöstänyt kokonaisen arvokuljetusauton Bräkne-Hobyssa, muuttaisin elämäni suuntaa. Kukaan ei ollut ikinä ennen onnistunut sellaisessa keikassa, hän kertoo kirjassaan.
– Ryöstö olisi rohkeampi ja tyylikkäämpi ja palkinto moninkertainen tavalliseen pankkiautomaattiryöstöön verrattuna. Se houkutteli. Siinä oli unelmoitavaa ja odotettavaa.
Ennen keikkaa Tuunaisen olo oli kuitenkin epämiellyttävä. Hän totesikin jälkikäteen, että jos hän olisi totellut vaistojaan, hän olisi välttänyt jättimäisen katastrofin.
Suureen keikkaan oli valmistauduttu pitkään. Ryöstöön oli osallistumassa Tonin lisäksi kolme muuta miestä.
Lue myös: Näin suomalaissyntyisestä Tonista, 45, tuli arvokuljetusryöstäjä ja Ruotsin etsityin rikollinen – rakkaan isäpuolen itsemurha oli viimeinen niitti: "Otin sen henkilökohtaisena petoksena"
Kyllästynyt rikolliseen elämään
Miehet tekivät tarkan suunnitelman ja kaiken piti onnistua. Vaikka Tuunaisen olo oli ristiriitainen, suunnitelmaa oli vaikeaa keskeyttää.
– Koko elämäni oli inhottavassa vaiheessa. Olin totaalisen kyllästynyt rikolliseen elämään. Silti minun oli tehtävä vielä yksi todella onnistunut isku, jotta voisin muuttaa suuntaa.
Nyt vuosia teon jälkeen Tuunainen on sitä mieltä, että oli kuitenkin hyvä, ettei keikka onnistunut. Tuomion ja vankilavuosien jälkeen hän lopetti rikollisen uransa.
Nykyään hän elää tavallista työssäkäyvän ihmisen elämää, ja on onnellisempi kuin koskaan rikollisena.
Ryöstöä valmisteltiin puoli vuotta
Suuri arvokuljetusryöstö oli määrä toteuttaa vuonna 2003, lähes tarkkalleen vuosi aiemman ryöstön jälkeen, joka oli epäonnistunut ja päättynyt siihen, että Tuunainen pakoili päivien ajan metsässä.
Isku tehtiin myöhään illalla 2. heinäkuuta 2003. Sitä oli valmisteltu melkein puoli vuotta. Tuunainen oli tuolloin 29-vuotias.
– Olimme todellakin hitsautuneet jenginä yhteen. Meitä oli neljä kaveria Tukholman alueelta. Halusin ison saaliin, jonka turvin voisin lopettaa ryöstelyn, Tuunainen kirjoittaa.
Porukan ajatus oli ryöstää koko arvokuljetusauto ennen kuin se oli tehnyt ensimmäistäkään pysähdystä yhdelläkään pankkiautomaatilla. Autossa olisi tuolloin melkein 20 miljoonaa Ruotsin kruunua.
– Emme olleet ensimmäisiä, jotka saivat päähänsä ryöstää kokonaisen auton. Yksi porukka oli aiemmin yrittänyt ryöstää arvokuljetusauton. Kaverit olivat räjäyttäneet auton auki, mutta eivät olleet onnistuneet avaamaan holvin tallelokeroita.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Poliisi tarkkaili ryhmää kuukausia
Vuotta aiemman epäonnistuneen ryöstön jälkeen Tuunaista oli jo epäilty teosta ja hänet oli otettu kiinni. Todisteet eivät kuitenkaan riittäneet, joten hänet päästettiin vapaaksi.
Tuunainen arveli silti, että poliisi oli tuskin menettänyt mielenkiintoaan häntä kohtaan. Siinä hän oli oikeassa. Jälkeenpäin selvisi, että porukkaa oli seurattu ja tarkkailtu jo jonkin aikaa.
Esitutkinnasta selvisi, että poliisi oli aloittanut tarkkailun jo helmi-maaliskuussa.
– Poliisi siis seurasi meitä pitkään ennen heinäkuuta ja Bräkne-Hobya. He huomasivat, että olimme liikekannalla ja aktiivisia. Että olimme kiinnostuneita arvokuljetuksista. Poliisilla oli aika lailla tietoa meistä, mutta ei mitään tarpeeksi konkreettista. He halusivat kai saada meidät kiinni itse teossa.
Tuunainen kuvailee kirjassaan, miten hänen levottomuutensa ryöstön alla vain paheni.
– Muutamaa kuukautta aiemmin minä ja yksi muista olimme tajunneet poliisin seuraavan meitä. Tuntui lievästi sanottuna epävarmalta lähteä ryöstöhommiin, jos viiden minuutin päässä saattoi odottaa viimeisen päälle aseistettu erikoisryhmä.
Miehet päättivät pitää hetken aikaa matalaa profiilia.
– Ajatus oli, että jos ottaisimme rauhallisesti ja välttelisimme toisiamme, poliisi väsyisi ja lopettaisi meidän jäljittämisemme, joka vaati suuria resursseja: useita kenttäpoliiseja sekä työtä johtavia syyttäjiä. Työhön tarvittiin rahaa, ja jos aika vain kuluisi eikä mitään tapahtuisi, poliisi ei pian enää voisi perustella rahankäyttöä eikä koko operaatiota.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Suunnitelmaa ryhdyttiin toteuttamaan
Tuunaisesta tuntui inhottavammalta kuin koskaan ennen ryöstöä. Varoitusmerkkejä oli ollut niin paljon.
– Olisimme monessa kohtaa voineet keskeyttää ryöstösuunnitelmat. Jos olisimme kuunnelleet varoituskelloja.
Ryöstön oli määrä tapahtua yhdentoista aikaan heinäkuisena iltana. Ennen ryöstöä porukka yritti tehdä kaiken oikein. Syödä hyvin, nukkua kunnolla, kerätä voimia. Keskittyä.
– Kun olimme jättäneet toisen pakoauton ja laillisen auton omille paikoilleen, ajoimme pankille. Olimme paikalla yli puoli tuntia ennen arvokuljetusauton saapumisaikaa.
Yhtäkkiä ulkoa kuului pamauksia
Miehet olivat pukeutuneet hupullisiin ulkoilupukuihin. Adrenaliini virtasi. He olivat hiljaa.
Vartiointiyrityksen auto tuli ensin ja sen perässä raha-auto. Arvokuljetusauto pysähtyi jalkakäytävälle pankin oven eteen. Saattoautot ajelivat ympäriinsä alueella.
Ryöstäjät hyppäsivät autostaan ulos ja laskivat arvokuljetusauton tuulilasille kotitekoisen valepommin.
”Ulos autosta, muuten räjähtää!” Kuski kalpeni ja jähmettyi. Toinen vartija oli jo siirtynyt ohjaamosta auton sulkuun. ”Ovi auki! Muuten räjähtää!”, kirjassa kuvataan tilannetta.
Miehet kiskoivat vartijan ulos ja käskivät hänet maahan mahalleen. Sitten he murtautuivat sorkkaraudan avulla ohjaamoon. Holvin ovi avattiin räjäyttämällä.
Sisällä holvissa miehet kävivät luukkujen kimppuun, kun ulkoa kuului laukauksia.
– Pamaukset olivat kovia. Ajattelin, että oma vahtimme ampui konetuliaseella. Mitä helvettiä se tekee? Sehän herättää kaikki. En tuntenut kundia kovin hyvin enkä ollut varma, miten hän toimisi paineen alla. Hän oli istunut murhasta, mutta mielestäni hän oli mukava ja älykäs kaveri, Tuunainen kuvaili vahdissa ollutta miestä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kaveri kuoli ammuskelussa
Auton takana vahdissa ollut kaveri makasi maassa. Häntä oli ammuttu. Lähistöllä ei kuitenkaan näkynyt ketään.
Tuunainen ajatteli ensin, että hän raahaa miehen autoon sisään.
– Paremmassa valaistuksessa näin, että hän makasi oudossa ja luonnottomassa asennossa, aivan liikkumatta, toinen jalka vääntyneenä ja toinen suorana. Sitten näin, että hänen päästään vuosi verta. Ymmärsin, ettei meidän ollut mitään järkeä ottaa häntä mukaan. Jos hän ylipäänsä oli enää hengissä, hän saisi parempaa hoitoa paikan päällä. Oikeastaan tiesin kuitenkin, että hän oli kuollut.
Ympärillä oli syvä hiljaisuus. Taistelu oli käynnissä, mutta missään ei näkynyt ketään.
Miehet lähtivät karkuun pakoautolla. He tiesivät, että poliisit olivat paikalla, vaikkei heitä näkynytkään, joten he nappasivat toisen vartijoista mukaan panttivangiksi.
– Vartija ei tehnyt vastarintaa, vaan lähti myöntyväisesti mukaamme.
60 poliisia väijymässä
Vasta myöhemmin miehet saivat jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä oli tapahtunut. Tutkinnan mukaan ampuminen alkoi, kun poliisi oli tullut ja nähnyt konetuliase kädessä seisovan vahdin.
Poliisi oli väijynyt ja odottanut ryöstäjiä. Alueella oli yhteensä 60 poliisia. Myöhemmin poliisit väittivät, että he olivat huutaneet olevansa poliiseja ja että ryöstäjä oli ampunut ensin.
Muutamat todistajat, jotka olivat nähneet tapahtumat ikkunastaan, kertoivat poliisin ampuneen ensin. Poliisit ampuivat melkein 40 laukausta laajalle alueelle.
Vahti oli ampunut kahdeksan laukausta. Kaveri oli pukeutunut luotiliiviin, mutta sai pari luotia lonkkaan. Yksi luoti oli mennyt sisään toisesta silmästä ja tullut ulos toiselta puolelta päätä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kaikki meni pieleen
Tutkinnassa selvisi, että poliisit olivat kertoneet arvokuljetusauton vartijoille etukäteen, että heidät varsin todennäköisesti ryöstettäisiin. Vartijat olivat saaneet itse päättää, tulisivatko he normaalisti töihin vai ottaisivatko pari päivää vapaata.
Poliisi oli vakuuttanut, että pelätä ei tarvitsisi, mutta toisin kävi. Kaikki meni pieleen.
Yksi ryöstäjistä ammuttiin kuoliaaksi ja läheltä piti, etteivät poliisit ampuneet arvokuljetusauton vartijoitakin. Yksi vartija otettiin panttivangiksi. Pienen kylän asukkaat olivat sokissa.
Tuunainen ja kaksi muuta ryöstöön osallistunutta pääsivät karkuun, koska pakoreitit oli suunniteltu huolellisesti etukäteen. Vartijan he laskivat ulos matkalla.
Arvokuljetusautosta miehet olivat kuitenkin saaneet mukaansa seteleitä vain 400 000 kruunun arvosta.
Miehiä kuvailtiin hengenvaarallisiksi
Miehet etsintäkuulutettiin. Koko Ruotsissa oli käynnissä varsinainen ajojahti heidän kiinnisaamisekseen.
– Olimme joka paikassa, kaikilla radiokanavillakin. Se tuntui epätodelliselta ja karmaisevalta. Sitä oli vaikea käsittää, Tuunainen sanoo kirjassa.
Lehtien etusivulla oli miesten kuvat ja heitä kuvailtiin hengenvaarallisiksi.
– Kävimme parissa kaupassa ja ostimme aurinkolasit, lippikset ja uudet kengät. Käärimme setelit muovipusseihin ja etsimme piilopaikkaa, johon löytäisimme helposti takaisin.
– Ymmärsin, että tilanne oli toivoton. En ollut koskaan ennen ollut yksi Ruotsin etsityimmistä rikollisista. Se oli pelottavaa ja epätodellista, ja tunsin vain häpeää ja syyllisyyttä. Ajattelin avovaimoani. Olin taas kerran aiheuttanut hänen elämässään katastrofin, Toni kirjoittaa pettymyksestään.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Ulkomailla pakoilu tuntui huonolta idealta
Tuossa hetkessä Tuunainen päätti mennä tapaamaan asianajajaansa. Myös ryöstökaveri oli samaa mieltä.
– Meillä on kolme vaihtoehtoa. Joko häivytään saman tien ulkomaille ja pysytellään siellä, kunnes rikos on vanhentunut. Ehkä 15 vuotta. Tai tehdään uusi ryöstö, niin että meillä on enemmän rahaa elää ulkomailla. Tai sitten ilmoittaudutaan poliisille, Toni muistaa kerranneensa vaihtoehtojaan.
Tuunainen ei jaksanut enää uutta keikkaa. Pakoilukin tuntui vaikealta.
– 15 vuotta jollain helvetin turistisaarella tuntui jopa pahemmalta ajatukselta kuin vankila. Kestäisin ehkä enintään kolme kuukautta.
Niinpä Tuunainen meni asianajajansa luo. Sen jälkeen hän käveli poliisiasemalle ilmoittautumaan.
– Poliisitalon vastaanotossa seisoi siviilipukuinen vartija. Hän katsoi meitä välinpitämättömänä. ”Minua etsitään”, sanoin. ”Jahas, vai niin”, vartija sanoi. Häntä ei tuntunut lainkaan huvittavan olla avuksi. Paiskasin lehden etusivun pöydälle hänen eteensä. ”Minua etsitään.” Silloin vartijaan tuli vauhtia, kirjassa kuvataan.
Tuomio oli odotettua lyhyempi
Oikeudenkäynti joulukuussa 2003 kesti neljä päivää. Media seurasi oikeudenkäyntiä tarkkaan.
– Olin valmistautunut kahdeksan vuoden kakkuun, mutta sain vain viisi ja puoli vuotta. Se oli todellakin kevyt rangaistus.
Tuunaisen ryöstökumppani sai yhdeksän ja puolen vuoden tuomion. Apuri sai kolme ja puoli vuotta.
Tuunainen istui tuomiotaan 3 vuotta ja 9 kuukautta. Vankila-aika oli hänelle rankka.
– Se vaikuttaa psyykeen. Seinät ovat päivästä toiseen samat, värit ovat samat. Ahdas tila heikentää aistivaikutelmia. Elämä on käsittämättömän monotonista. Usein mielialani painui pohjamutiin, ja olin vihainen, surullinen ja masentunut. On omantunnontuskia ja katumusta, hän kuvailee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Avovaimo elintärkeä tuki
Tuunaisen avovaimo kävi miehensä luona vankilassa vierailulla. Kaikki vuodet nainen pysyi rinnalla, vaikka raskasta olikin.
– Avovaimoni mielestä vierailut olivat yhtä aikaa mukavia, surullisia ja vaikeita. Outoa kyllä hän ei ole ikinä ollut minulle vihainen, mutta sitäkin useammin pettynyt ja yksinäinen. Hänelle oli rankkaa, että minä olin telkien takana.
Tuunainen vapautui keväällä 2007.
– Vapautumiseni jälkeen jatkoin rikollista elämää pari epämääräistä, epävarmaa vuotta. Yritin tienata lantin siellä ja toisen täällä. Se tuntui piinalliselta. Pian olin taas väsynyt, uupunut, eksyksissä. Huomasin myös, että rikollismaailman ilmapiiri oli muuttunut. Koko miljöö oli muuttunut väkivaltaisemmaksi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Tuunainen alkoi haluta koko ajan enemmän rauhaa ja vakautta.
– Avovaimoni oli minulle uskomattoman suuri tuki. Pelkästään se, että hän oli ollut elämässäni, oli valtava apu. Hän on ainoa ihminen, johon luotan. Kaikkein pahimpina hetkinä olemme todistaneet toisillemme, mihin pystymme.
Vuoden 2012 alussa Tuunainen oli maksanut velkansa pois. Kolme vuotta myöhemmin hän osti talon avovaimonsa kanssa.
– Kaikki on niin erilaista nyt kun elän normaalia elämää, johon kuuluvat työ ja tulevaisuus.