Mainos

Poliisi tutkii – Hoitajan epäillään pahoinpidelleen lapsia päiväkodissa Kauniaisissa

23:11

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii pahoinpitelyitä, joiden epäillään tapahtuneen Kauniaisissa sijaitsevassa Sansinpellon päiväkodissa. Uhreina ovat olleet 5- ja 6 -vuotiaat lapset.

Asiasta kerrotaan tänä iltana nähtävässä MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa.

– Olemme saaneet kaksi rikosilmoitusta ja molemmissa nimikkeenä on pahoinpitely. Esitutkinta on aloitettu, tutkinnanjohtaja Lauri Hakkala vahvistaa MTV:lle.

Pahoinpitelyistä epäillään päiväkodissa työskennellyttä hoitajaa. Ilmoitusten mukaan kyse olisi ainakin nipistelystä, käsistä tarttumisista, epäasiallisesta kielenkäytöstä sekä aggressiivisesta huutamisesta.

– Käytetty väkivalta on ollut kohtuullisen lievää, mutta koska sen kohteena ovat olleet pienet lapset, syytä epäillä –kynnys on ylittynyt. En pidä mahdottomana, että tutkinta vielä laajenee, Hakkala sanoo.

Poliisitutkinta on vasta alussa. Epäillyn lisäksi poliisi aikoo kuulla lapsia ja mahdollisesti päiväkodin muuta henkilökuntaa.

Kauniaisten kaupunki on saanut tiedon epäillyistä pahoinpitelyistä ja myös päiväkodin lasten vanhempia on informoitu asiasta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.