Poliisi: Trumpin ja Putinin vierailuun liittyviä mielenilmauksia ilmoitettu jo useita

Ylikomisario Juha Hakola Trumpin ja Putinin vierailusta: Turvajärjestelyvalmistelut aloitettiin heti 2:47

Poliisi on osannut odottaa, että tulevaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin kokoukseen tulee liittymään myös mielenilmauksia.

Hakola kertoi jo aiemmin tapahtuman turvajärjestelyjen valmistelun jo alkaneen.

– Ainahan näihin valtiovierailuihin liittyy mielenilmauksia, riippuen mistä päin ovat tulossa. Tämä ei ole millään tavalla poikkeuksellista, kyllä me tiesimme näitä odottaa, kertoo Helsingin poliisilaitoksen viestintäyksikön johtaja, ylikomisario Juha Hakola.

Hakolan mukaan tulevan valtiovierailun turvajärjestelyt ja tapahtumien sijainnit tulevat viitoittamaan sen, missä mielenilmaukset tullaan järjestämään.

– Kun valtiovierailuille liittyville tapahtumille ei ole vahvistettu paikkoja, on liian aikaista lähteä ottamaan kantaa siihen, millaista paikkaa poliisi tulee ehdottamaan [mielenilmauksille]. Niihin tullaan varmastikin palaamaan lähempänä kokousta, hän toteaa.

Tuleva valtiovierailu on herättänyt runsaasti keskustelua.

Matti Vanhanen: MIkseivät Trump ja Putin vain vieraile toistensa luona? 10:02

Useita ilmoituksia mielenilmauksista

Seura uutisoi tänään, että Helsinkiin ollaan aikeissa järjestää suurmielenosoitus tulevan huippukokouksen aikana.

Hakolan mukaan Helsingin poliisi on tähän mennessä saanut ”puolenkymmentä” ilmoitusta mielenilmauksista eri yhdistyksiltä ja yksittäisiltä henkilöiltä. Mitään arvioita tulevista ihmismääristä tai käytännön järjestelyistä hänellä ei tässä vaiheessa ollut antaa.

– Meillä ei vielä ole yksityiskohtia edes vierailuun liittyen, hän toteaa.

Hän kuitenkin arvioi, että tulevaan osallistujamäärään vaikuttaa moni seikka mielenilmauksen aatteen vetoavuudesta säätilaan.

– Lähtökohtana on se, että järjestäjällä on monesti paljon positiivisempi kuva osallistujamäärästä kuin mitä tapahtumaan osallistuu, hän toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat