Poliisi tavoittanut Seinäjoen murhapoltossa 3-vuotiasta poikaa auttaneen – apua selvittämiseen FBI:ltä

Pohjanmaan poliisi on tavoittanut miehen, jota etsi liittyen Seinäjoella tapahtuneeseen murhapolttoon. Tapauksessa perheen isän epäillään sytyttäneet talon tuleen, murhaten perheen äidin ja vahingoittaen 6-vuotista tytärtään vakavasti.

Poliisin etsimä mies oli tiettävästi auttanut perheen 3-vuotiaan pojan turvaan palon aikana. Poliisi sai miehen henkilöllisyyden selville hyvin nopeasti tiedotettuaan asiasta. Miestä on tarkoitus kuulla kaikkien mahdollisten silminnäkijähavaintojen saamiseksi.

– Kyse on lähinnä sen varmistamisesta, mitä havaintoja kyseinen henkilö on paikalla tehnyt. Koska kyse on näin vakavasta rikosepäilystä, halutaan kuulla kaikki mahdolliset henkilöt, jotta asia voidaan mahdollisimman kattavasti selvittää, rikoskomisario Vesa Ojanperä kertoo.

Poliisi ei ole vieläkään päässyt kuulemaan tulipalossa vakavasti loukkaantunutta tyttöä. Teosta epäilty yhdysvaltalainen mies on yhä vangittuna. 50-vuotiasta miestä epäillään vaimonsa murhasta ja kahden lapsensa murhan yrityksistä sekä törkeästä tuhotyöstä. Mies kiistää syyllistyneensä rikokseen.

– Epäiltyä tullaan vielä kuulemaan ennen kuin juttu siirtyy syyteharkintaan.

Poliisi on pyytänyt myös apua Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI:ltä. Yhdysvaltalaisviranomaisten avulla olisi tarkoitus saada tietoja siihen, miten perhe asui Yhdysvalloissa. Näillä tiedoilla pyritään täydentämään kokonaiskuvaa miehestä ja perheestä.

Poliisin on tarkoitus saada tutkinta valmiiksi helmikuun alkupuolella.

Lue myös:

    Uusimmat