Poliisi puhui uudenlaisesta rikollisuudesta Kampin ammuskelun taustalla – rikosylitarkastaja: "Ulkomaalaistaustaisten sukujen tai ryhmien välienselvittelyä"

Kampissa viime tiistaina sattuneen ammuskelun taustalla kerrottiin olevan uudenlaista vakavaa rikollisuutta. Tutkinnanjohtaja Jukka Larkio ei kuitenkaan tuolloin kertonut tarkemmin, mitä hän uudenlaisella rikollisuudella tarkoitti.

Epäillyn ampujan vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen perjantaina hän totesi medialle, että hän viittaa teon taustoihin, ei niinkään tekotapaan.

32-vuotias mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä kolmesta murhan yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta. Poliisin mukaan mies ampui laittomalla aseella useita kertoja kohti autoa, jossa oli kyydissä kolme asianomistajaa.

Kaksi loukkaantui vakavasti ammuskelussa. Poliisi ei ole kertonut heidän tämänhetkisestä kunnosta julkisuuteen.

Ulkomaalaistaustaisten sukujen tai ryhmien välienselvittelyä

Helsingin rikostutkinnan päällikkö, rikosylitarkastaja Jonna Turunen täsmentää, mitä tällä uudenlaisella rikollisuudella tarkoitetaan.

– Olen luonnehtinut sitä siten, että puhutaan eri ulkomaalaistaustaisten sukujen tai ryhmien välienselvittelystä ja jännitteistä. Näihin voi sitten liittyä kiristystä, väkivallan käyttöä, kunnia- tai reviirikysymyksiä.

Tutkinnanjohtaja Jukka Larkio kommentoi medialle perjantaina, ettei itse puhuisi järjestäytyneestä rikollisuudesta vaan vakavasta rikollisuudesta. 

– Vakava rikollisuus on antoisampi termi, hän totesi medialle.

Laajempi käsite

Vakava rikollisuus on järjestäytynyttä rikollisuutta laajempi käsite, joka voi pitää sisällään yksittäisiä vakavia rikoksia, mutta myös esimerkiksi taparikollisten järjestäytymistä.

– En tähän yksittäiseen tapaukseen ota kantaa. Toki poliisi kertoo, kun pystytään kertomaan asioita, jotka ovat faktoja ja tutkinnassa selvinneitä. Toki tähän rikostyyppiin (liittyen) voidaan puhua varmasti myös osin järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Larkio totesi medialle aiemmin, ettei ampuminen keskusta-alueella ole rikollisten välienselvittelyssä täysin poikkeuksellista, vaikka tekotapa poikkeuksellinen Suomen mittakaavassa onkin. Samoin toteaa Turunen.

– On hyvä todeta, että tämähän ei onneksi ole arkipäivää, että meillä julkisella paikalla ammutaan keskellä päivää. Totta kai sekin on poikkeuksellista.

Uusia haasteita poliisille

Poliisin ennaltaehkäisevän työn kannalta tämänkaltainen rikollisuus tuo uusia haasteita, sillä kaikki teot eivät tule poliisin tietoon.

– Poliisiltakin vaaditaan sellaisia valmiuksia ja toimintakykyä, että pystytään paljastamaan rikoksia ennakolta ja puuttumaan niihin ennen kuin mitä tapahtuu. Tämä koskee hyvin erityyppisiä rikoksia, joihin liittyy piilorikollisuutta, jota ei tule poliisin tietoon ellei poliisi aktiivisesti kerää sitä tietoa.

Lue myös:

    Uusimmat