Kampin ampujaksi epäilty mies vangittiin – teon taustat kielivät poliisin mukaan uudenlaisesta rikollisuudesta Suomessa

Kampin tiistaisesta ampumisesta epäilty mies on vangittu todennäköisin syin Helsingin käräjäoikeudessa.

Kosovolaistaustaista 32-vuotiasta miestä epäillään kolmen murhan yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta. Miehen ase oli luvaton.

Ampumavälikohtaus sattui Hietalahdenkadulla, Helsingin ytimessä pahimpaan ruuhka-aikaan. Kaksi ihmistä loukkaantui välikohtauksessa vakavasti ja joutui sairaalahoitoon. 

Uhri ja tekijä tunsivat toisensa

Tutkinnanjohtajan Jukka Larkion mukaan uhrit ja tekijä tunsivat toisensa.

– He ovat samaa kansallisuutta ja tuntevat siitä, hän totesi vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen.

Larkio ei suostunut tarkentamaan, millainen suhde osapuolilla oli toisiinsa.

Kaikki kolme ammuskelun uhria ovat syntyneet 1990-luvulla.

Muista epäillyistä ei ole vielä tietoa

Teon motiivia yritetään yhä selvittää. 

– Jonkin verran tiedetään, mutta motiivit ovat edelleen epäselvät, Larkio kertoi.

Larkion mukaan mahdollisia muita epäiltyjä ei ole vielä suljettu pois. Poliisi selvittää edelleen tapahtumien kulkua.

– Tapahtumapaikan tianne on ollut varsin kaoottinen. Siellä on ihmisiä juossut ja tullut autoista ulos. 

Epäilty otettiin kiinni Vantaalta. 

Uudentyyppistä rikollisuutta Suomessa

Larkion mukaan vaikuttaa siltä, että teko on ollut suunnitelmallinen. Hän ei ota kantaa siihen, oliko tekijän tarkoitus tappaa useita autossa olleita vai oliko kohteena joku tietty henkilö.

Hän ei myöskään kerro, onko epäilty myöntänyt vai kiistänyt teot.

Larkion mukaan kyseessä on Suomessa uudentyyppisestä rikollisuudesta, joka on tuttu muun muassa Ruotsista ja Tanskasta. Hän ei halua vielä tarkemmin selventää, mitä hän tällä tarkoittaa, vaan lupaa, että palaa asiaan lähitulevaisuudessa.

– Sanotaanko näin, että se ei liity tekotapaan, vaan siihen, mitä teon taustalla on, hän kuitenkin myöntää. 

Lue myös:

    Uusimmat