Poliisi pidätti afroamerikkalaisen naisen – pidätystilanteesta nousi kohu, kun video siitä levisi sosiaalisessa mediassa: Poliisijohtaja häpeää tapausta

Poliisin epäillään käyttäneen liikaa voimaa pidätystilanteessa Yhdysvalloissa 0:58
Videolla näkyy pidätystilanne, jossa poliisi käyttää rajusti voimaa.

Poliisin epäillään käyttäneen kohtuutonta voimaa pidätystilanteessa Yhdysvaltain Tuscaloosassa. Tapaus sattui pitkänäperjantaina.

Asiasta kertovat useat yhdysvaltalaismediat, muun muassa ABC News

Medialähteiden mukaan tilanne sai alkunsa, kun poliisi pysäytti afroamerikkalaisen naisen siksi, että poliisi epäili naisen poistuneen onnettomuuspaikalta aiemmin samana päivänä.

Poliisi veti naisen ulos autosta ennen kuin tämä oli ehtinyt näyttää ajokorttia ja rekisteriotettaan. Tämän jälkeen pidätystilanteessa alettiin käyttää fyysistä voimaa. Lopulta nainen kaadettin maahan ja häntä uhkailtiin.

Tapahtumat tallentuivat sivullisen kuvaamalle videolle, joka alkoi levitä sosiaalisessa mediassa. Myös Tuscaloosan poliisi on julkistanut pidätystilanteessa mukana olleen viranomaisen päällä olleen puettavan kameran kuvaa tapahtumista. 

Poliisijohtaja häpeää tapausta

Tuscaloosan poliisilaitoksen johtaja Steven Anderson kertoi keskiviikon tiedotustilaisuudessa, että tapauksesta on aloitettu tutkinta.

Johtajan mukaan viranomaisten toiminta pidätystilanteessa ei vastaa heille annettua koulutusta. Anderson sanoo pitävänsä poliisien käytöstä loukkaavana ja häpeällisenä.

Poliisin voimankäyttö puhuttaa säännöllisesti Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain poliisiviranomaiset eivät ole ensimmäistä kertaa otsikoissa rajun voimankäytön takia.

Poliisin luoteihin kuolee Yhdysvalloissa vuosittain noin tuhat ihmistä, ja etenkin afroamerikkalaisiin kohdistuvista väkivallanteoista uutisoidaan säännöllisesti.

Yhdysvalloissa on järjestetty esimerkiksi mielenosoituksia, joissa on pyritty kiinnittämään huomiota tummaihoisten kokemaan väkivallan uhkaan.

Lue myös:

    Uusimmat