Poliisi: Mies kaahasi karkuun vastaantulevien kaistalla – nopeutta jopa 160 km/h, alla kesärenkaat

Mies kaahasi keskiviikkona poliisia karkuun jopa 160 kilometrin tuntivauhtia allaan kesärenkaat, kertoo Helsingin poliisilaitos tiedotteessaan. Pakomatkan aikana kuljettaja ajoi myös monta kilometriä vastaantulevien kaistalla.

Liikenteessä ollut poliisipartio havaitsi Helsingin Mellunmäessä keskiviikkoyönä auton, joka oli poistettu liikenteestä ja jätetty katsastamatta. Myös auton ajoneuvovero oli poliisin mukaan erääntynyt.

Poliisi lähti auton perään, mutta kadotti sen näkyvistään.

Toinen poliisipartio havaitsi auton hetkeä myöhemmin Kumpulassa, missä auton kerrotaan kääntyneen kääntyneen risteyksessä ja kiihdyttäneen voimakkaasti Viikin kaupunginosan suuntaan. 

Poliisin mukaan takaa-ajettu ajoi päin punaisia ja kiihdytteli voimakkaasti ja yritti karistaa poliisit perästään.

Poliisit seurasivat autoa Porvoonväylälle, missä sen nopeudeksi mitattiin 160 km/h. Poliisin mukaan kuljettaja ajoi monta kilometriä vastaantulevien kaistalla ja pysähtyi lopulta ramppiin.

Auton lähettyviltä otettiin kiinni nainen ja mies. Poliisin mukaan autossa oli kesärenkaat ja ajoneuvon sisältä löytyi runsaasti huumausaineen käyttövälineitä.

Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikennerikkomuksesta, ajoneuvorikkomuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. 

Lue myös:

    Uusimmat