Mainos

Huumekuski kiihdytti poliisia pakoon Helsingissä – autossa väärät kilvet ja epäilyttävää tavaraa

Nuori mieskuljettaja pakeni reilua ylinopeutta Helsingin poliisin partiota myöhään lauantai-iltana. Poliisi epäilee, että kuljettaja oli huumeiden vaikutuksen alaisena.

Tapahtumat saivat alkunsa iltakymmenen jälkeen Kontulankaarella. Poliisipartio päätti pysäyttää alueella liikkuneen henkilöauton ja tarkastaa kuljettajan ajokunnon. Pysähtymisen sijaan henkilöauto kiihdytti nopeuttaan ja lähti ajamaan poliisia pakoon.

Auto pakeni Vesalan alueella ajoittain yli kahdeksaakymmentä kilometriä tunnissa. Alueella on voimassa neljäkymmentä kilometriä tunnissa nopeusrajoitus. Auto ajoi paon aikana osan ajasta vastaantulevien kaistalla ja kevyenliikenteen väylällä.

Säkyläntien ja Säkylänkujan risteyksessä auto liukui reunakiveykseen, jolloin yksi rengas rikkoutui ja auto joutui pysähtymään. Takaa-ajo oli tässä vaiheessa kestänyt muutaman minuutin.

Poliisi otti kiinni autossa olleet vuonna 1985 ja vuonna 1989 syntyneet miehet. Kummatkaan miehet eivät loukkaantuneet takaa-ajossa. Myöskään ulkopuolisia ei loukkaantunut.

Poliisi epäilee kuljettajan ajaneen huumeiden vaikutuksen alaisena. Poliisi löysi autosta huumausaineiksi epäiltyjä aineita sekä varastetuksi epäiltyä tavaraa. Autossa oli poliisin mukaan esimeriksi käsityökoneita. Lisäksi autoon oli kiinnitetty toisen auton rekisterikilvet.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Molempia kiinniotettuja epäillään muun muassa huumausainerikoksesta ja varkaudesta. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.