Poliisi kertoo, miten Lappeenrannan nopeusajojen onnettomuus tapahtui – Otkes ei aloita ensitietojen perusteella tutkintaa

Onnettomuustutkintakeskus Otkes ei ensitietojen perusteella aloita tutkintaa sunnuntaina Lappeenrannan ajotapahtumassa tapahtuneesta turmasta, kertoi Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi STT:lle.

Mies kuoli ulosajossa Lappeenrannan lentoasemalla pidetyssä ajotapahtumassa sunnuntaina aamupäivällä. Nurmen mukaan tilanne olisi toinen, jos esimerkiksi katsojalle olisi käynyt jotakin.

Poliisin mukaan onnettomuus oli tapahtunut hidastamisvaiheessa. Auto oli heittelehtinyt ja ajautunut sivuun nurmialueelle. Auto oli kierähtänyt monta kertaa katon kautta ympäri.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Korpisammal kertoi, että mies kuoli heti. Vuonna 1988 syntynyt mies oli kotoisin Pohjanmaalta.

Poliisin mukaan ajoneuvo oli kulkenut onnettomuushetkellä noin 300 kilometrin tuntivauhtia. Korpisammal arvioi vauhdin olevan kiihdytysajojen yläpäästä.

Turmassa käytetty auto oli henkilöauto, jota oli Korpisammaleen mukaan viritetty. Auto oli malliltaan vuoden 1989 Audi Quattro.

Autossa ei ollut muita matkustajia, ja yleisö oli kiihdytysradan alkupäässä, Korpisammal kertoi. Hän ei kommentoinut, oliko muita ajoneuvoja tai ihmisiä vaarassa onnettomuushetkellä.

Poliisi ei epäile asiaan liittyvän rikosta. Tapausta tutkitaan kuolemansyyn tutkintana.

Tapahtuma oli kaikille avoin

Tapahtumajärjestäjä Lappeenrannan Ilmailuyhdistys ry:n puheenjohtaja Ilkka Toivanen kertoi, että onnettomuus tapahtui noin vartti tapahtuman alun jälkeen.

– Onnettomuus on hyvin valitettava ja surullinen, Toivanen sanoi.

Toivasen mukaan tapahtumaan sai tulla kuka tahansa kokeilemaan oman ajoneuvonsa kiihtyvyyttä.

Tarkoituksena on luoda mahdollisimman turvallinen ja vähäriskinen paikka oman ajoneuvon kokeilemiselle. Ajoneuvot tarkastetaan silmämääräisesti ennen ajoa.

– Katsotaan, että akku ei ole irti, eikä ole irtonaisia tavaroita sisäpuolella autoa tai ulkoisesti irtoavia osia. Myös renkaiden kunto katsotaan, Toivanen kertoi.

Yleisö oli sijoitettu tapahtuman ajaksi ajoalueen lähtöpäähän. Matkaa kiitotielle oli Toivasen mukaan noin 100 metriä.

Ajoihin on aiempina vuosina osallistunut Toivasen mukaan muutama sata ihmistä ja yleisöä on ollut paikalla saman verran. Yleisöstä osa on ollut tutustumassa ilmailuun ja osa seuraamassa ajoja.

Kiihdytysajojen lajijärjestö Finnish Hot Rod Association ry:n toimitusjohtaja Leo Laurell kertoi, että Lappeenrannan tapahtuma oli huippunopeustapahtuma. Laurellin mukaan kiihdytysajot ovat urheilutapahtumia, joissa säännöt ja olosuhteet ovat tarkkaan määriteltyjä. Huippunopeustapahtumien järjestäjät määrittävät säännöt ja turvallisuusvaatimukset itse. 

Lue myös:

    Uusimmat