Poliisi etsi julkisesti uhreja seksuaalirikostapauksessa Helsingissä – kolme uutta rikosepäilyä ilmi

Poliisi kertoo saaneensa useita yhteydenottoja 34-vuotiaasta miehestä, jota epäillään alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista Helsingin Kannelmäen ympäristössä.

– Yhteydenottoja on tullut toistakymmentä, ja niitä on tarkisteltu ja selvitelty, kertoo rikostarkastaja Jari Koski Helsingin poliisista tiedotteessa.

Yhteydenottojen perusteella on selvinnyt kolme uutta rikosepäilyä. Niiden osalta esitutkinta on alkuvaiheessa.

– Kyseiset epäilyt ovat vakavuudeltaan aikaisempia vastaavia, eli rikosnimikkeenä tullee olemaan lapsen seksuaalisen hyväksikäyttö tai sen yritys, Koski kertoo.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi miehen 4. heinäkuuta. Hänet vangittiin todennäköisin syin epäiltynä neljästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai sen yrityksestä.

Epäilty pyrkinyt seksuaaliseen kontaktiin, poliisi arvioi

Poliisi tiedotti miehen pidätyksestä heinäkuun alussa. Miehen epäillään häirinneen ja ahdistelleen alaikäisiä tyttöjä sekä aikuisia naisia viime syksyn ja kuluvan vuoden aikana.

Poliisi kertoi heinäkuun alussa, että mies on yrittänyt saada kontaktia satunnaisten vastaantulijoiden kanssa. Poliisi arvioi, että miehen tarkoituksena on ollut päästä seksuaaliseen kontaktiin heidän kanssaan. Joissain tapauksissa mies on poliisin mukaan kosketellut, halannut tai esimerkiksi videoinut tyttöjä.

Koski kertoi aiemmin, että tapaukset eivät ole olleet lähellä raiskausrikoksia. Heinäkuun alussa poliisin tiedossa olleet uhrit ovat yli 10-vuotiaita lapsia.

Kosken mukaan epäilty on poliisille entuudestaan tuttu, mutta rikostaustaa hänellä ei ole. Poliisi jatkaa asian tutkintaa.

Lue myös:

    Uusimmat