Mainos

Poliisi ampui uhkaavasti käyttäytynyttä asemiestä Joensuussa

Poliisi ampui varhain aamulla käsiaseen kanssa liikkunutta miestä Joensuussa.

Hätäkeskukseen oli tullut keskiviikkoaamuna noin kello neljä ilmoitus, että sekavasti käyttäytyvä mies liikkuu mahdollisesti aseen kanssa Joensuussa Reijolan alueella. 

Poliisi tapasi jalkaisin liikkeellä olevan miehen alueelta. Miehellä oli käsiase kädessään.

Poliisin tiedotteen mukaan poliisi aloitti välittömästi käskytyksen ja kehotti miestä luopumaan aseesta. Mies ei totellut käskytystä vaan lähestyi poliisia uhaten aseella välillä poliisipartiota sekä välillä itseään.

Tilanne eteni ja poliisi käytti virka-asetta ampuen miestä. Mies on toimitettu sairaalahoitoon. Poliisin tiedotteen mukaan miehellä ei ole hengenvaaraa.

Mies on vuonna 1983 syntynyt paikkakuntalainen.

Tapahtuman tutkinta on siirtynyt Salpausselän syyttäjänvirastoon.

Poliisi käyttänyt asetta monta kertaa tänä vuonna

Poliisi on joutunut turvautumaan aseeseen tänä vuonna useaan otteeseen. Viimeisin tapaus on lokakuulta Mikkelistä, kun poliisi ampui miestä jalkaan VR:n makasiinialueella. Mikkelin ampumistapauksesta on aloitettu esitutkinta.

Tänä vuonna kolme ihmistä on kuollut poliisin aseenkäytön seurauksena. Tapaukset tapahtuivat helmikuussa Tuusulassa, maaliskuussa Petäjävedellä ja nelostiellä Orimattilassa lokakuussa. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi STT:lle lokakuussa, että poliisin aseenkäyttölinjassa ei ole muuttunut mikään. Poliisi turvautuu Kolehmaisen mukaan aseeseen viimeisenä keinona.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.