Polestar 2 tuhannen kilometrin kestävyyskokeessa – näin monta kertaa autoa ladattiin

Polestarin ensimmäinen täyssähköauto on perso sähkölle, mutta auton lataaminen on kiitettävän nopeaa.

Polestar 2:n täyssähköinen pitkän matkan versio ylitti kirkkaasti mallisarjan muiden versioiden saavutukset Ruotsissa marraskuussa ajetussa tuhannen kilometrin kestävyyskokeessa.

Long Range Dual Motor -versio selvitti matkan 10 tunnissa 40 minuutissa. Yöaikaan ajetun reitin keskinopeudeksi saatiin 93,8 kilometriä tunnissa, InsideEV’s-julkaisu kertoo.

Kiitosta auto sai nopeasta ladattavuudestaan. Moitteita sen sijaan tuli keskimääräistä ahnaammasta sähkönkulutuksesta.

Kuusi latauskertaa

Tulos leikkasi joka tapauksessa 35 minuuttia Polestar 2:n perusmallilla kolmea päivää aiemmin ajetusta pohja-ajasta. Etuvetoinen 64 kWh:n akkupaketilla varusteltu pohjantähti taittoi tuhannen kilometrin taipaleen 11 tunnissa ja 15 minuutissa.

Pohja-aikaan yltänyt auto on Performance Pack -versio, jonka energiahuollosta vastasi 78 kWh:n akkupaketti. Akkua kyettiin esilämmittämään ennen saapumista navigaattorista valitulle pikalatausasemalle.

Tuoreen testiajon kuluessa autoa ladattiin pikalatauspisteissä yhteensä kuusi kertaa. Lataukset suoritettiin keskimäärin 120–150 ajokilometrin välein ensimmäistä latausta lukuun ottamatta.

Alhaisille tehoille ajettu akku latautui johdonmukaisesti ja tehokkaasti 150 kilowatin tietämille, mistä se sai runsaasti kiitosta koeajon suorittaneelta norjalaiselta Bjørn Nylandilta.

Keskilämpötila kokeen aikana oli +4 astetta, joten korkeammissa lämpötiloissa tulos olisi saattanut olla vieläkin parempi. Toisaalta Polestar osoittautui melkoiseksi sähkörohmuksi muihin tuhannen kilometrin kokeeseen osallistuneiden mallien rinnalla.

Sähkönnälkää

Auto ahmi 300 wattituntia kilometrillä. Näyttäisi siltä, että suurempaa sähkönnälkää potevat ainoastaan aerodynaamisesti vaatimattomammat katumaasturi- ja crossover-mallit.

Tämä perusteella tuoreen Polestarin pikalatausominaisuudet ovat enemmän kuin tarpeen.

Vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon. Tuolloin mallin suoritusvoimaisin versio käytti samaan tuhannen kilometrin matkaan 11 tuntia 30 minuuttia.

Nyland tunnetaan Norjassa innokkaana sähköautomiehenä, jonka kehittämässä tuhannen kilometrin testissä ovat vierailleet käytännössä kaikki varteenotettavat sähköautomallit.

Toistaiseksi lähimmäksi mittatikkuna toimivan Kia Ceed PHEV -lataushybridin tasan 9 tunnin aikaa ovat päässeet Tesla Model 3 Long Range (9 t 20 min), Audi e-tron GT (9 t 35 min) Tesla Model Y Long Range -neliveto (9 t 45 min) ja Tesla Model S Long Range (9 t 50 min).

Lue myös:

    Uusimmat