Taidemaailmassa on tulossa viikonloppuna myyntiin todellinen harvinaisuus, kun 151 vuotta suurelta yleisöltä piilossa ollut Albert Edelfeltin työ huutokaupataan. Lähtöhinnaksi teokselle on arvioitu 100 000 euroa. Taulun on aidoksi todennut Suomen tunnetuin Edelfelt-tutkija Marina Catani.
Harvinainen teos tulee myyntiin Huutokauppakeskus Turengissa lauantaina. Ovaalinmuotoinen Adelaide Leuhusenin muotokuva oli ensin pitkään Ruotsissa ja sen jälkeen Suomessa yksityiskokoelmassa. Huutokauppias Petri Vuoriselle taulu päätyi tutun asiakkaan kautta, pitkän odotuksen jälkeen.
– Meillä oli jonkin aikaa ollut tieto, että tämmöinen on yhdellä meidän asiakkaalla. Me ollaan monta kohdetta myyty häneltä ja hän muutama vuosi sitten sanoi, että hänellä on tämmöinen Edelfeltiksi sanottu taulu. Sanoin, että voitaisiinko saada se huutokauppaan. Ei sitä ensimmäisiin vuosiin saanut, mutta kun jaksoi ahkerasti kysyä, niin noin kuukausi sitten hän toi meille taulun, Vuorinen kertoo.
Lue myös: Albert Edelfelt -näyttely nousi Ateneumin historian suosituimmaksi näyttelyksi – tänään auki viimeistä päivää
Kun kyseessä on näin arvokas teos, taulun aitoudesta haluttiin varmistua mahdollisimman pian. Avuksi kysyttiin Suomen tunnetuin Edelfelt-tutkija Marina Catani. Teos oli hänelle tuttu jo entuudestaan.
– Olen tätä taulua tutkinut jo aiemmin, vuonna 2009. Minuun oltiin yhteydessä myyntitilanteessa, ja silloin pääsin tätä tutkimaan. Se tutkitaan ensin silmämääräisesti edestä ja takaa. Tarkistetaan kaikki tiedot, mitkä on ja verrataan kirjallisuuteen, mitä löytyy. Tämä työ on luetteloitu Bertel Hinzen Edelfelt-kirjassa, Catani listaa.

