Omaksi iloksi taidetta keräilleen tamperelaisnaisen kokoelmasta löytyi arvokkaita maalauksia – miljoonien arvoiset taulut huutokaupataan, koska perillisiä ei ole

MTV Uutiset merkittävän taidetapauksen äärellä – miljoonien arvoinen jäämistö huutokaupataan, tuotto hyväntekeväisyyteen 10:14

Omaksi ilokseen taidetta keräilleen naisen mittava ja arvokas taidekokoelma huutokaupataan pian.

Tamperelainen hammaslääkäri Pirkka Lehtinen-Sillanpää menehtyi reilu vuosi sitten 97-vuotiaana.

Nainen keräsi taidetta omaksi ilokseen, eikä hänellä ei ollut perillisiä. Testamentin mukaan hänen mittava kokoelmansa huutokaupataan syyskuun lopussa. Myynnistä saatu tuotto lahjoitetaan ainakin SOS-Lapsikylän toiminnan hyväksi.

Kokoelman parhaimmisto on tällä hetkellä esillä Gallery Lemmetissä Helsingin Yrjönkadulla.

Yksi kokoelman erityinen helmi on Schjerfbeckin teos Lukeva tyttö 1910-luvulta, joka oli lähes 50 vuotta piilossa julkisuudelta. Teoksen arvo on vähintään 250 000–300 000 euroa. 

– Kyllä mielestäni tässä on melko merkittävästä kokoelmasta kysymys, sillä tässä on kaksi Schjerfbeckin työtä, jotka ovat öljymaalauksia, kertoo huutokauppakamari Annmariksen toimitusjohtaja Jukka Takala.

– Sitten on Hugo Simbergin työ, joka on yksi 12 pojasta, jotka ovat Tampereen Tuomiokirkon freskoissa. Erittäin merkittävä työ.

40 taulua sisältävä kokoelma sisältää myös muun muassa Akseli Gallen-Kallelan teoksia.

Huutokaupattava jäämistö sisältää myös muun muassa veistoksia, jalokivikoruja ja kultaharkkoja.

– Kaikki ovat tervetulleita galleria Lemmettiin, täällä ovat nyt tosin nämä kalleimmat työt esillä, mutta kannatta silti tulla, Takala sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat