Pohjoistuuli tuo Suomeen huomenna kylmää ilmaa – lounaassa nautitaan viikonloppuna lämpöaallosta

Sää on muuttumassa huomenna aiempaa viileämmäksi pohjoistuulen myötä. Etelässä ja pohjoisessa kannattaa varautua myös sateisiin.

Sadekuuroja on ollut liikkeellä Suomessa myös tänään. MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen kertoo, että eniten kuuroja on tullut idässä, jossa on päivällä myös ukkostanut.

Ukkonen teki Savonlinnassa iltapäivällä jopa tuhoa, kun salama iski tuomiokirkon torniin ja sytytti tornissa tulipalon. 

Tämän yön aikana sateet heikkenevät koko maassa, ja aamulla sateita tulee enää ihan itärajalla ja Koillis-Lapissa.

Huomenna päivällä sää jatkuu Mannosen mukaan laajalti poutaisena ja aurinkoisena. Etelään ja Lappiin kehittyy kuitenkin päivän mittaan sadekuuroja. Lapissa sateet voivat tulla lumena tai räntänä.

Tämä yö on Mannosen mukaan Lapissa pakkasyö.

– Lämpötilat laskevat Lapissa yöllä vähän pakkasen puolelle. Etelässä yölämpötila on 5 ja 10 asteen välillä. Huomenna päivällä lämpötila nousee etelän aurinkoisilla alueilla vielä 20 asteen tuntumaan. Keskiosissa maata ollaan 15 asteen vaiheilla. Pohjoisessa lämpötila on alimmillaan parissa plusasteessa.

Sunnuntaina sataa Keski-Suomessa, lounaassa nautitaan lämpöaallosta

Lauantaina Suomeen saapuu uusi sadealue lännestä ja pilvisyys lisääntyy koko maassa. Lounaaseen saapuu puolestaan hyvin lämmintä ilmaa lounaan suunnalta.

– Sunnuntaina kaikkein runsaimmat sateet tulevat maan keskivaiheilla. Maan lounaisosassa on hyvin lämmin, mutta idässä ja pohjoisessa on pilvistä ja viileää. Lounaassa lämpötila vaihtelee 18 ja 22 asteen välillä. Keski-, kaakkois- ja pohjoisosissa maata lämmintä on 5–10 astetta, Mannonen kertoo.

Alkuviikolla tuuli kääntyy jälleen puhaltamaan pohjoisesta ja tuo Suomeen kylmempää ilmaa.  

Lue myös:

    Uusimmat