Pohjois-Korean junaturmassa kuoli yli 150 ihmistä

Kansainvälisen Punaisen Ristin työntekijät ovat ilmoittaneet, että toissapäiväisessä junien räjähdyksessä Pohjois-Koreassa kuoli 154 ihmistä.

Pohjois-Korean junaonnettomuus vaati yli 150 ihmisen hengen.

Pohjois-Korean junaturman uhriluku on varmistumassa. Punainen Risti kertoo, että onnettomuudessa kuoli 154 ihmistä ja 370 joutui sairaalahoitoon tavaravaunujen räjähdyksen jälkeen toissapäivänä.

Suuri osa uhreista oli lapsia, joiden koulu oli onnettomuuspaikan lähellä.

Turma sattui, kun suurjännitejohto putosi polttoöljyvaunun päälle. Sen seurauksena vaunu syttyi tuleen ja aiheutti räjähdyksen viereisessä ammoniumnitraattivaunussa.

Pohjois-Korea myönsi tänään virallisesti, että maan pohjoisosassa sattui toissapäivänä vakava junaräjähdys. Maan virallinen uutistoimisto KCNA kertoi varhain aamulla Suomen aikaa, että räjähdys johtui huolimattomuudesta junavaunuja siirrettäessä.

KCNA:n mukaan tutkimuksissa on tähän saakka saatu selville, että räjähdyksen aiheuttamat vahingot olivat "erittäin vakavia".

Kiinalta apua junaturman uhreille

Pohjois-Korean naapurimaat ilmoittivat tänään lähettävänsä kiireisesti apua tuhoisan räjähdysonnettomuuden uhreille.

Kiina ilmoitti antavansa miljoonan euron arvosta tarvikkeita junaturman uhrien auttamiseksi. Kiinan kauppaministeriön mukaan Pohjois-Koreaan lähetetään ruokaa, lääkkeitä, muita sairaalatarvikkeita ja telttoja, kertoi uutistoimisto Xinhua. Avustustarvikkeet toimitetaan itäiseen naapurimaahan pikaisesti, ministeriö vakuutti.

Heti torstaina tapahtuneen tuhoisan räjähdysonnettomuuden jälkeen sairaalat kiinalaisessa Dandongin rajakaupungissa ilmoittivat olevansa valmiita ottamaan vastaan turman uhreja.

Etelä-Korea lupasi puolestaan hätäapua ja lääkkeitä miljoonan dollarin eli noin 840 euron arvosta. Etelä-Korean hallituksen edustaja sanoi, että Koreoiden viranomaiset tapaavat maanantaina keskustellakseen turmasta ja sen seurauksista.

Venäjä valmistautui lähettämään lentokoneellisen lääkkeitä ja telttoja Pohjois-Korean onnettomuusalueelle.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Seitsemän uutiset 24.04.2004)

Lue myös:

    Uusimmat