Pohjois-Korea laukaisi ohjuksen Japanin yli – Japani pitää vakavana uhkana

Pohjois-Korea ampui ohjuksen Japanin yli 1:43

Pohjois-Korea on laukaissut jälleen ballistisen ohjuksen. Ohjus lensi itään Japanin yli, kertovat Etelä-Korean puolustusvoimat ja Japanin hallitus.

Ohjus laukaistiin tiistaina Sunanista läheltä Pohjois-Korean pääkaupunkia Pyongyangia.

Japanin mukaan Pohjois-Korean ohjus muodosti "erittäin vakavan turvallisuusuhan" Japanille. Japanin pääministeri Shinzo Abe sanoo maansa tekevän kaikkensa kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi.

– Heidän (pohjoiskorealaisten) pöyristyttävä ohjuslaukaisunsa maamme yli on ennenkuulumaton ja erittäin vakava uhka, joka vahingoittaa suuresti rauhaa ja vakautta alueella, Abe sanoi toimittajille laukaisun jälkeen.

Japani on aiemmin uhannut muun muassa Pohjois-Korean ohjusten alasampumisella. Pohjois-Korean viimeaikaiset ohjuskokeet ja uhkailu ohjusiskulla Yhdysvaltain Tyynenmeren-tukikohtaan ovat jo johtaneet muun muassa Aegis-ilmapuolustusjärjestelmää kantavan japanilaisaluksen lähettämiseen Japaninmerelle.

Asiantuntijat arvioivat Kim Jong-unin uudet kommentit mahdolliseksi liennytykseksi 1:53

Ohjus ylitti Hokkaidon ja putosi mereen

Japanin hallituksen mukaan tiistaina laukaistu ohjus lensi yli Japanin pohjoissaaren Hokkaidon ja putosi mereen noin 1 180 kilometrin päässä rannikolta.

– Toistaiseksi ei ole todettu ohjuksen osien pudonneen Japanin alueelle, sanoi hallituksen tiedotuksesta vastaava ministeri Yoshihide Suga.

– Tiedossa ei ole myöskään alueella olleille lentokoneille tai merialuksille aiheutuneita vahinkoja, Suga sanoi.

Trump varotti Pohjois-Koreaa: sotilaallinen vaihtoehto valmiina 2:04

Pohjois-Korean ohjusuhittelu vahvistui taas

Ballistisen ohjuksen laukaiseminen yli Japanin on jälleen selvä eskaloituminen Pohjois-Korean ohjustesteissä. Maa uhkaili aiemmin tässä kuussa ohjusiskulla Tyynellämerellä sijaitsevaan Yhdysvaltain sotilastukikohtaan Guamissa. Tukikohtaan iskevien ohjusten olisi lennettävä Japanin yli.

Muutama päivä sitten Pohjois-Korea laukaisi kolme lyhyen kantaman ohjusta, mikä tulkittiin vielä hyvin pienen skaalan uhitteluksi. Lyhyen kantaman ohjukset laukaistiin Pohjois-Korean vastustaman Yhdysvaltain ja Etelä-Korean yhteisen sotaharjoituksen alettua.

Tiistaina laukaistun ballistisen ohjuksen lentoreitti kuvaa kuitenkin jälleen aggressiivisempaa ohjusuhittelua. Pohjois-Korea vältti ohjusten laukaisua Japanin yli vielä viime kuussa, kun se testasi ensi kertaa onnistuneesti mannertenvälistä ohjusta.

Vuonna 2009 Pohjois-Korean ohjus ylitti Japanin, mihin japani reagoi välittömästi tuomitsemalla testin painokkaasti. Tuolloin Pohjois-Korea väitti laukaisseensa telekommunikaatiosatelliitin, mutta kansainvälinen yhteisö piti laukaisua mannertenvälisen ohjuksen koelaukaisuna.  

Iloniemi ei usko Pohjois-Korean tokeentuvan Trumpin uhosta: ”Mikään ei viittaa siihen” 2:41

Lue myös:

    Uusimmat