Pohjois-Korea ampui tiistaina keskipitkän matkan ballistisen ohjuksen, joka ehti aiheuttaa huolta Japanissa. Japanilaisia varoitettiin ohjuksesta ja maan pohjoisosan asukkaita kehotettiin hakeutumaan suojaan. Myöhemmin varoitus peruttiin, kun ohjus oli lentänyt Japanin yli.
Etelä-Korean puolustusvoimat kertoi varhain tiistaina Pohjois-Korean laukaisseen ballistisen ohjuksen itään päin. Myös Japanin rannikkovartiosto vahvisti havainneensa ohjuksen laukaisun Pohjois-Koreasta.
Lue myös: Japani: Kiinan ohjukset osuneet Japanin alueelle
Hetkeä myöhemmin Japanin viranomaiset antoivat hätätiedotteen ja kertoivat ohjuksen olevan mahdollisesti matkalla kohti Japanin pohjoisinta saarta Hokkaidoa. Asukkaita Hokkaidossa ja sen eteläpuolella sijaitsevassa Aomorin prefektuurissa kehotettiin hakeutumaan suojaan rakennuksiin tai maan alle.
Paikallista aikaa puoli kahdeksalta aamulla annettu vaaratiedote ehti olla voimassa puolisen tuntia ja näkyi ruudulla yleisradioyhtiö NHK:n televisiolähetyksissä. Lopulta Japanin pääministerin kanslia tiedotti ohjuksen lentäneen Japanin yli. Rannikkovartioston mukaan ohjus vaikuttaa pudonneen mereen.
Japani ja Yhdysvallat tuomitsivat
Japanin pääministeri Fumio Kishida tuomitsi ohjuksen laukaisun.
– Uskomme, että maamme yli on lentänyt ballistinen ohjus, joka putosi Tyyneenmereen. Tämä on väkivallanteko, joka seuraa lukuisia ballististen ohjusten laukaisuja. Tuomitsemme tämän jyrkästi, Kishida sanoi.
