Pohjalainen Jari on Trumpin kannattaja ja tuonut Amerikan kotikyläänsä – neljä vuotta sitten elämä pysähtyi, mutta kuolleelle vaimolle annettu lupaus on pitänyt

Jari Mäki on Koskenkorvan oma seriffi 0:54
Katso videolta tunnelmia Jari Mäen USA:n tiluksista.

Jari Mäki on ylpeä koskenkorvalainen, Yhdysvaltojen ja Donald Trumpin kannattaja, yrittäjä sekä perheen isä. Vuosi 2016 oli Mäelle kuitenkin vaikea, kun hänen vaimonsa ja isänsä kuolivat. Nyt hän on mennyt elämässä eteenpäin.

Koskenkorvalla Ilmajoen kunnassa on seissut jo 31 vuotta erikoinen yritys, joka myy amerikkalaisaiheisia tuotteita sekä vuokraa aitoja amerikanrautoja esimerkiksi hääkuljetuksia varten.

Yrittäjä Jari Mäen, 61, innostus Yhdysvaltoja kohtaan heräsi jo 1960-luvun alkuvuosina, kun hänen perheeseensä ostettiin televisio.

Muutaman vuoden vanha Jari katsoi televisiota ilta kuudesta yhdeksään, ja erityisesti Amerikkaan liittyvät ohjelmat, kuten Rin Tin Tin ja Takaa-ajettu, kiinnostivat.

– Oli niin erikoista nähdä hienoja autoja, korkeita taloja ja ihmiset puhuivat vierasta kieltä. Yhdysvallat jäi jostakin syystä pysyvästi mieleen, Mäki pohtii.

Viisivuotiaan Mäen mieleen on jäänyt myös yksi selvä hetki.

– Marraskuun 22. päivä 1963.  Uutisissa kerrottiin, että Yhdysvaltojen presidentti (John F.) Kennedy on ammuttu. Sinä iltana piti tulla Takaa-ajettu-poliisisarja, ja totesimme isän kanssa, että nyt ei taida tulla. Näinhän siinä kävikin.

"Täällä ei kukaan puhu suomea"

Nuoren pohjalaisen mielessä amerikkalaisuus ainoastaan vahvistui vuosien mittaan. Koulu puolestaan ei ollut hänen mieleensä, ja oppiura loppui 16-vuotiaana vuonna 1974.

Viisi vuotta myöhemmin Mäki oli saanut säästettyä sen verran rahaa, että hän päätti toteuttamaan unelmansa ja lähti kurikkalaisen kaverinsa kanssa Amerikan reissulle.

Ensimmäinen matka ei ollut mutkaton, sillä esimerkiksi englanti oli jäänyt suorittamatta koulussa.

– Kaverini kanssa huomattiin, että hyvänen aika, täällä ei kukaan puhu suomea. Lähdimme sillä perusteella, mitä elokuvista olimme oppineet. Amerikkahan olikin kuin elokuvissa, mutta tekstitys puuttui.

Yritysidea tuli rompetoreilta

Jari Mäen ensimmäisestä Amerikan matkasta kului kymmenen vuotta oman yrityksen perustamiseen.

Tällä välin hän oli käynyt useita kertoja rapakon takana ja kiertänyt siellä autopurkaamoita.

Matkoilta tarttui mukaan muun muassa autojen merkkejä, jotka pikkuhiljaa alkoivat käydä kaupaksi rompetoreilla ympäri Suomea.

­– 1989 päivätyöni rupesi hirveästi haittaamaan harrastustani.

– Mietin yhtenä yönä kuin poliitikko: ”Jaa, ei, tyhjä vai poissa.” Sanonko itseni irti vai en. Se oli iso kynnys perustaa firma, sillä minulla ei ollut mitään käsitystä sen pyörittämisestä.

Lopulta yrityksen nimeksi tuli omistajansa mukaan Jari Mäki.

– Ensin ajattelimme jotain hienoa amerikkalaista nimeä, mutta sitten olisi pitänyt vastata puhelimeen jollain hienolla nimellä ja piiloutua nimen taakse. Päätettiin, että niin kauan kuin uskallan vastata omalla nimellä, niin se on toiminimi Jari Mäki.

Kekkosen Cadillac saapuu Koskenkorvalle

Matkan varrella yritys vaihtui aluksi kommandiittiyhtiöksi ja vuonna 1996 osakeyhtiöksi, kun liiketoiminta monipuolistui ja laajentui.

Finder.fi-sivuston mukaan yrityksen vuosittainen liikevaihto on kahden miljoonan luokkaa. 

Mäen näppeihin on tarttunut toistaiseksi 24 amerikkalaista autoa, joihin kuuluu muun muassa aito seriffin auto sekä pari limusiinia.

Kruununhelmi on kuitenkin presidentin Cadillac, jolla on kuskattu kolmea Suomen tasavallan presidenttiä: Urho Kekkosta, Mauno Koivistoa sekä Martti Ahtisaarta. Lisäksi auton kyydissä on ollut lukuisten maiden johtajia Mihail Gorbatshovia myöten.

Auto tuli avoimeen huutokauppaan tammikuussa 1996, ja se kesti peräti puoli vuotta.

Mukana oli 22 tarjoajaa.

– Mietimme ostammeko presidentin auton vai huvilan, Mäki avaa.

– Minulla oli yksi tarjous jäljellä ja soitin presidentinlinnaan ja kysyin tilannetta. Minulle kerrottiin, että olen toisena ja kaksi tuntia 15 minuuttia oli aikaa jäljellä.

Tämän jälkeen Mäki kertoo kirjoittaneensa paperille summan, ja sanoneen vaimolleen: ”Tällä summalla presidentin auto tulee meille.”

Tarjous oli sen verran iso, että Mäki voitti kilvan ja lopulta presidentti Ahtisaari luovutti auton avaimen uudelle omistajalle.

Hintaa omistaja ei paljasta.

– Markan ja millin välissä, Mäki nauraa.

Vaimo ja isä kuolivat

Yrityksellä pyyhkii edelleen hyvin, mutta viime vuodet ovat olleet henkisesti vaikeita koko perheelle.

Vaimo Katariina Tallgren-Mäki sekä Jarin isä kuolivat lyhyen ajan sisään.

Katariina kuoli ensin keuhkosyövän uuvuttamana lokakuussa 2016 ja isä parin kuukauden päästä.

– Vaasan keskussairaalassa muistan, kun Katariina sanoi minulle viimeisillä hetkillä, että ”koeta Jari pärjätä, äläkä ikinä anna periksi.” Kyllä se pysäytti, Mäki kuvailee.

– Isän kuoleman jälkeen ajattelin, ettei tästä koskaan tule enää valmista. Mutta uskomatonta, täällä ollaan ja teen sitä, mitä Katariinalle lupasin. En anna periksi.

Nelisen vuotta myöhemmin pahin kipu on helpottanut, ja Jari on siirtynyt eteenpäin. Hänellä on uusi kihlattu.

– Asiahan ei ole sama, mutta Siskon kanssa on kiva tehdä ja käydä reissuissa. Olen selvinnyt, mutta asia ei ole ollut helppo.

Perheen neljä lasta, Susanne, Marianne, Tommi ja Pauliina ovat ottaneet yrityksessä suurempaa roolia ja perivät 48 prosenttia yhtiöstä.

– Joskus tuntuu, että minulla ei ole enää äänivaltaa. He vetoavat siihen, että minulla ei ole koulutusta, Mäki nauraa.

Trump tekee juuri niin kuin minäkin

Mäki on käynyt tällä hetkellä yli 60 kertaa Yhdysvalloissa ja vieraillut suurimmassa osassa osavaltioita.

Mäki on ollut valveutunut myös politiikassa ja pitää Donald Trumpia hyvänä presidenttinä.

Hän oli muun muassa heiluttamassa Trumpille Yhdysvaltojen lippua eduskuntatalon portailla vuonna 2018, kun Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat Helsingissä.

– Trump tekee juuri niin kuin minäkin. Kun joku tuntuu itsestä hyvältä, pitää seistä sanojensa takana, vaikka niin minulla kuin Trumpilla menee asiat pieleen välillä, Mäki perustelee.

Mäellä on kokemusta myös kuntapolitiikasta, sillä hän oli kokoomuksen valtuutettu Ilmajoella vuosina 2004-2012.

Nykyään Mäkeä politiikassa toimiminen ei jaksa kiinnostaa, mutta kotikylä Koskenkorva on sydämen asia. Hän muun muassa ylläpitää kylän raha-automaattia, omistaa huoltoaseman, grillin sekä muita kiinteistöjä, jotta palvelut säilyisivät paikkakunnalla.

Hän myös työllistää 15 työntekijää vakituisesti sekä neljä osa-aikaisesti.

– Aina kun täällä joku asia meinaa loppua, yritän tehdä asian eteen jotain, jotta se elävöityisi, Mäki kuvaa.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että reilun 2 000 asukkaan kylän palvelujen puolustaja olisi keskustalainen.

– Joku kysyi, miksi et hakenut keskustasta valtuustoon. Vastasin, että kun kokoomuksesta kysyttiin. Minulle olisi ollut ihan sama kumman puolueen valtuutettu olen. 

30-vuotisjuhlat

Viime vuonna Mäen yritys täytti 30 vuotta. Muun muassa Elonkerjuu-yhtyeen säestämiin juhliin osallistui 2 000-3 000 ihmistä.

– Kun on juhlan aika, niin silloin juhlitaan. Ja meillä se tehdään niin, ettei kukaan jää kylmäksi, Mäki päättää.

Lue myös:

    Uusimmat