Miten 29-vuotias Kalle Lamberg päätyi Paimiosta kevään suurimman viihdeohjelman päätähdeksi?
Kun kevään odotetuimman viihdeohjelman Saturday Night Liven vakiotähdet julkistettiin syksyllä, monissa kahvipöydissä kaikui sama kysymys: Kuka ihmeen Kalle Lamberg? Vaikka televisionystäville Lambergin nimi on tähän asti ollut vieras, ahkerille teatterikävijöille mies on etenkin Turun suunnalla tullut tutuksi jo vuosia sitten.
Mikä muun muassa Jaajo-imitaatiollaan ja SuomiLOVE-parodiallaan vakuuttanut Lamberg sitten oikein on miehiään?
Pikkukylän koheltaja
Lamberg syntyi 29 vuotta sitten pienessä Paimion kaupungissa, muutaman kymmenen kilometrin päässä Turusta. Suku oli iso ja läheinen, joten saman ikäisiä leikkikavereita ei tarvinnut etsiä kaukaa.
– Paimio oli hyvä paikka varttua, sieltä on vain hyviä muistoja. Kaikki mahdolliset viikonloput ja lomat vietettiin mummoloissa sukulaisten keskellä. En voisi kuvitella parempaa paikkaa viettää lapsuus kuin sellainen pikkukaupunki, Lamberg kertoo.
– Paimio on niin pieni, että kaikki tunsivat toisensa ja ulkona oli turvallista.
Ujoksi tai hiljaiseksi lapseksi Lamberg ei itseään luonnehtisi. Paremmin miestä kuvaavat adjektiivit erittäin menevä, erittäin sosiaalinen ja erittäin energinen. Mies ehti nuoruudessaan aiheuttaa vanhemmilleen harmaita hiuksia kerran jos toisenkin.
– Kerran kotona leikkiessäni päätin tylsyyksissäni alkaa puhdistaa pistorasioita rautaisella klemmarilla. Työnsin klemmarin klassisesti pistokkeeseen, ja seuraavaksi herättiinkin sairaalasta. Säikähdyksellä on onneksi kaikesta selvitty, taisin tuostakin saada vain lisää energiaa, Lamberg naurahtaa.
– On siinä vanhemmilla ollut kestämistä. En tiedä, olisinko ollut jopa hieman ADHD.
Myös perheen irtaimisto on toisinaan ollut koetuksella.
– Olen maalannut perheemme auton talomaalilla ja käyttänyt sitä liukumäkenä. Kun saimme uuden auton, kysyin naapurin lapsia mukaan, ja hypimme yhdessä sen katon kasaan. Olen myös tukkinut kylpyhuoneemme lattiakaivon, minkä seurauksena vettä lainehti eteisessä asti. Ei ole meidän perheessä ollut tylsää!
Perheeseen kuului Lambergin lisäksi isoveli, isosisko sekä kolme pikkuveljeä, joten vipinää ja vilskettä riitti ihan tavallisinakin päivinä.
– Kyllä siinä pitelemistä oli.
Valjastaakseen poikansa energian Lambergin äiti, joka työskenteli tuolloin Sauvon kesäteatterissa maskeeraajana, päätti usuttaa jälkikasvunsa lavalle. Sopiva tilaisuus ilmaantui sattumalta, kun teatterin Peer Günt -näytelmään kaivattiin pikkupoikaa. Rauhoittumisen sijaan Lamberg löysi kipinän näyttelemiseen.
– Siitä se sitten lähti. Olin silloin 6-vuotias, ja olihan se sen ikäiselle jännää ja hienoa, kun parisataa ihmistä katsoi. En osannut edes jännittää: muistan vain, että oli tosi kivaa. Seuraavaksi jo liityinkin Paimion lapsi- ja nuorisoteatteriin.
Esiintyminen on ollut miehellä verissä pienestä asti, vaikka näyttelijöitä ei suvusta löydykään.
TV-ura alkoi urjeta, kun Lamberg nähtiin Jaakko Saariluoman suosittelemana Tuubi-sarjan toisella kaudella. Pian miehelle heltisi myös rooli Roba-sarjan kolmannelle kaudelle.
– Kai se oli se energia ja esiintymishalu, mikä tuli, kun sai ihmiset nauramaan jo pienenä. Kun sen sai ohjastettua oikeisiin paikkoihin, tästä tuli ihan hyvä ammatti.
Muutto Turkuun ravisteli
Kun Lamberg oli 9-vuotias, perhe muutti Turkuun. Vaikka maantieteellisesti välimatkaa kertyi vain kolmisenkymmentä kilometriä, henkisesti Lamberg olisi yhtä hyvin voinut muuttaa Atlantin taakse.
– Se tuntui todella isolta muutokselta, koska Turku tuntui aluksi aivan jättimäiseltä suurkaupungilta. Paimiohan on oikeastaan vain yksi katu, jonka päästä päähän kulkemalla on nähnyt koko kaupungin. Sen rinnalla Turku tuntui niin suurelta, ettei sitä voinut käsittääkään.
Ajan myötä uusi kaupunki alkoi tuntua kodilta. Lamberg löysi itselleen uusia kavereita ja monta uutta harrastusta. Näytteleminen jäi pariksi vuodeksi telakalle.
– Kokeilin muun muassa vapaapalokuntaa ja kilpatanssia, mutta ne eivät tuntuneet omilta. Lopulta äiti huomasi, että lehdessä haettiin näyttelijöitä Turun Nuoreen Teatteriin. Sitä kautta pääsin uudelleen sen pariin.
Teatterissa vietetyt teinivuodet ovat täynnä hyviä muistoja.
– Sain uuden kaveripiirin ja sain tehdä tosi paljon kaikenlaista. Ikimuistoisimpia hetkiä oli, kun noin 15-vuotiaana pääsin ensimmäistä kertaa tekemään West Side Storyn ja Greasen kaltaisia isompia musikaalihommia. Sen myötä aloin ensimmäistä kertaa miettiä, että tästä voisi oikeasti tulla ammatti.
Lamberg kävi teatteririppikoulun ja pääsi yläasteen jälkeen jatkamaan opintojaan ilmaisutaidon lukioon. Haave Teatterikorkeakoulusta alkoi pikkuhiljaa kypsyä. Apuna rohkeuden keräämisessä oli näyttelijä Lauri Tilkanen, johon Lamberg oli tutustunut jo nuorisoteatterissa.
– Teimme vuonna 2006 yhdessä sopimuksen, että haemme molemmat Teatterikorkeaan. Lauri laittoikin paperit menemään, mutta itse jänistin, enkä hakenutkaan. Ajattelin, ettei sinne kukaan kuitenkaan pääse. Kun Lauri sitten pääsi sisään, tajusin, että hyväksytyksi tuleminen onkin mahdollista!
Lamberg haki Teatterikorkeaan heti seuraavana vuonna ja pääsi sisään. Tulosten kuuleminen oli oma jännitysnäytelmänsä.
– Pääsykokeiden viimeinen vaihe kesti kolme päivää, minkä jälkeen palasin Turkuun odottamaan tuloksia. Tieto tuli koulun nettisivuille aamuyhdeksältä, mutta en päässyt katsomaan, koska silloinen koiramme oli purrut nettijohtomme poikki. Hirveässä paniikissa etsin koulun puhelinnumeron, sain soitettua ja kuulin lopulta Teatterikorkean sihteeriltä päässeeni sisään. Riemu repesi, illalla näin kavereita ja juhlimme yhdessä kaupungilla.
Onnen hetkiä on toisinaan varjostanut myös suru. Vain muutamaa vuotta aiemmin Lamberg koki elämänsä suurimman menetyksen, kun hänen isänsä menehtyi Lambergin ollessa 18-vuotias.
– Se oli elämäni rankin kokemus, ja tulee varmasti aina olemaankin.
Ravintoloitsijana työskennellyt isä lähti niin yllättäen, ettei asiaan oltu osattu lainkaan varautua.
– Isä oli aikamoinen työnarkomaani ja perusti Paimioon juuri uutta ravintolaa. Hän kuoli sydänkohtaukseen avajaispäivänä. Se tuli täysin puskista. Isä lähti saappaat jalassa, kuten varmasti itsekin toivoi. Mutta turhan aikaisin – hän oli silloin 49-vuotias.
– Onneksi oli läheinen suku ja läheinen perhe. Se oli ainoa onni siinä tilanteessa. Ei sen käsittelemisessä auttanut mikään muu kuin aika ja asiasta puhuminen, perheen sisällä toinen toistaan tukien. Ystävien ja tuttavien kautta siitä pikkuhiljaa selvisi. Ikävöin isää edelleen ja välillä mietin asiaa, mutta enää se ei ole samanlainen kipupiste kuin aiemmin. Asia piti käsitellä, jotta siitä pääsi yli.
Lähipiiri on tärkeä tuki elämässä edelleen.
– Lapsuudesta asti tärkeimpiä ystäviäni ovat olleet serkkuni Olli ja Ville. Meillä on ikäeroa vain pari vuotta, joten koimme lapsuudessa ja teini-iässä yhdessä kaiken mahdollisen.
Myös perhe tukee ja kannustaa Lambergia – etenkin äiti, joka alun perin innosti miehen näyttelemisen pariin.
– Äitini on varmasti suurin fani, joka minulla on, Lamberg sanoo.
Jim Carreyn jalanjäljissä
Komedia valikoitui Jim Carreytä ihailevan Lambergin leipälajiksi jo Teatterikorkeavuosina. Se tuntui omimmalta ja tuli mieheltä luontaisesti.
Yhdestä asiasta rennon oloinen mies on kuitenkin jämpti: aikatauluista. Aina ennen suuria näytöksiä Lambergille on tärkeää olla ajoissa paikalla.
– Saan siitä kanssanäyttelijöiltä usein nauruja, sillä olen yleensä pari tuntia etuajassa paikalla. Haluan katsoa jutut rauhassa ajan kanssa, ettei tarvitse sitä stressata. Sitten voi keskittyä itse tekemiseen, mies selittää.
Joskus mies on joutunut rynnistämään lavalle kiireisemmissäkin tunnelmissa. Miehen vielä esiintyessä Kansallisteatterissa asuinpaikka vaihtui Helsingistä Turuksi, joten työmatka taittui junalla. Kerran mies joutui tavoistaan poiketen lähtemään tuntia myöhäisemmällä junalla kohti illan näytöstä.
– Tietysti juuri silloin junat lakkasivat kulkemasta. Olin koko ajan puhelinyhteydessä teatteriin ja päästyäni Espooseen hyppäsin taksiin. Lupasin kuskille tippiä, jos hän onnistuisi hoitamaan minut Kansallisteatteriin ennen esityksen alkua. Olisinkohan ollut teatterilla noin viisi minuuttia ennen kuin piti olla lavalla, mies muistelee.
– Aina on jotenkin selvitty.
Kaiken muun ohella Lamberg toimii kasvattiteatterinsa Turun Nuoren Teatterin taiteellisena johtajana. Lamberg otti pestin vastaan vuonna 2012 muutettuaan takaisin kaupunkiin.
– Olen aina sanonut, että ilman sitä paikkaa en olisi näyttelijä. Opin ja sain siellä tukea niin paljon. Halusin antaa takaisin talolle ja seuraavan sukupolven näyttelijöille samaa, mitä itse olen sieltä saanut. Kun käy siellä, ja näkee, millä energialla ne nuoret tekevät ja heittäytyvät, se on hyvä muistutus itselle, ettei tarvitse aina puutua omaan hommaan. Voi myös olla siitä innostunut.
Koti, avovaimo ja Pulla
Työkiireistä Lamberg irtaantuu parhaiten kotonaan Turussa. Siellä aika on pyhitetty avovaimolle Marialle ja pariskunnan vuoden ikäiselle mäyräkoiralle Pullalle.
– Ostimme täältä juuri talon, joten täällä pitäisi nyt hetki viihtyäkin. Löysimme keskustan ulkopuolelta omakotialueelta sopivan kodin, missä on hyvä rauhoittua.
Kalle ja viittomakielentulkkina työskentelevä Maria tapasivat nelisen vuotta sitten risteilyllä. Lamberg oli reissussa teatteriporukalla ja Maria omien kavereidensa kanssa. Laivalla juttelemisesta ehti kuitenkin kulua muutama kuukausi, ennen kuin kaksikko alkoi pitää yhteyttä Lambergin muuttaessa takaisin Turkuun.
– Siitä se alkoi pikkuhiljaa. Maria on täydellinen pakkaus: hän on huumorintajuinen, kaunis ja välittävä – muuta en voisi toivoa. Kaikki on kohdallaan, mies kehuu.
Avopuolisolla on tärkeä rooli myös tänä keväänä, kun mies tekee debyyttinsä suuren yleisön tietoisuuteen.
– Hän suhtautuu tähän kaikkeen hyvin ja tukee. Aina tarvittaessa hän myös palauttaa minut maanpinnalle, ja on luvannut tehdä niin vastedeskin, mies naurahtaa.
Suunnitelmissa on myös jo oman perheen perustaminen.
– Lapsia saa tulla, jos niitä on tullakseen. Pidämme molemmat lapsista, ja haluamme oman perheen. Olen myös samoilla linjoilla äitini kanssa: lapsi saisi pian tulla, sillä hemmottelen meidän koiran ihan piloille!
Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo Lambergin eteen. Miehellä itsellään toiveissa on ennen kaikkea saada viettää jatkossakin hyvää perusarkea ja tehdä sitä työtä, mitä eniten rakastaa.
– Toivon, että saisin itseni elätettyä tällä hommalla ja että saisin mahdollisimman monen ihmisen nauramaan ja viihtymään. Pienestä asti olen myös toivonut pääseväni nimi muutettuna Aku Ankkaan, mutta ehkä ne realistisemmat tavoitteet on perusarjen pyörittämisessä ja pään kasassa pitämisessä, mies naurahtaa.
– Asiani ovat nyt erittäin hyvin: olen saanut unelmieni mahdollisuuden tehdä rakastamaani työtä ja komediaa. Myös henkilökohtaisella puolella kaikki on niin hyvin, etten voisi enempää toivoa.