Suomen pika-aiturit nappasivat lähes täydellisen pistepotin yleisurheilun 100-vuotisen Ruotsi-maaottelun lauantaiehtoossa Tukholman täpötäydellä olympiastadionilla.
Naisten 100 metrin aidoissa Suomi jyräsi kolmoisvoittoon järjestyksessä Nooralotta Neziri, Lotta Harala ja Saara Keskitalo. Nezirin voittoaika oli tasan 13 sekuntia, ja Harala jäi voitosta yhden sadasosan.
Suomalaiset pettyivät hieman tuloksiinsa, mutta tärkein eli mojova pistevoitto 16–6 varmistui. Neziri myönsi, että elokuun kovin kisaisku jäi Espooseen Kalevan kisoihin, jossa hän ja Harala tykittivät Tokion MM-rajan alle.
– Kyllä tämä oli vähän taistelujuoksu Kalevan kisojen jälkeen. Se oli meille kollektiivisesti kova paikka. Otimme nyt sen kolmoisvoiton, Neziri sanoi.
Uransa parhaaseen vireeseen 32-vuotiaana noussut Neziri oli ottanut lajinsa maaotteluvoiton Tukholmassa viimeksi 12 vuotta sitten. Kaikkiaan maaotteluvoitto oli Nezirille uran kahdeksas.
– Kivaahan se on voittaa, Finnkampenissa ykköseksi jo vuonna 2009 juossut Neziri hymyili.
Haralan pohje kramppasi
Juoksun suomalaiskakkonen Harala kertoi, että hänen pohkeensa kramppasi hieman ennen juoksua. Hän ja Neziri palaavat jo sunnuntaiksi Suomeen valmistautumaan Tokion MM-kilpailuihin.
– Minulla on ollut vähän unettomuutta viime aikoina, ja se aiheuttaa minulla vähän kramppiherkkyyttä. Pystyin juoksemaan onneksi, 33-vuotias Harala totesi ja vakuutti, ettei kyse ole mistään vakavammasta oireesta.
Keskitalon loppuaika oli 13,07.
Suomi nappasi lähes täyden pistepotin myös miesten 110 metrin aidoissa, kun Elmo Lakka ja Santeri Kuusiniemi juhlivat kaksoisvoittoa. Juuso Peltola sijoittui viidenneksi. Pistevoitto merkittiin Suomen miehille lopulta 14–7, kun juoksussa kaatunut Jonathan Holm hylättiin.