Love Islandissa toisiinsa rakastuneet Vanessa ja Reetu erosivat

Vanessan mukaan suhde Reetun kanssa ei enää toiminut.

Syksyllä 2019 Love Island Suomi -ohjelman toisella tuotantokaudella mukana olleiden Vanessan ja Reetun suhde on päättynyt. Vanessa kertoi asiasta VMV-podcastissa elokuun alussa. Reetu vahvistaa eron MTV Uutisille, mutta ei halua kommentoida asiaa enempää.

– Here it goes: me ei olla enää Reetun kanssa yhdessä, Vanessa kertoi podcastissa. 

Vanessa ei avannut lähetyksessä tarkemmin parin eron syitä. Hän kertoi, ettei halua kommentoida asiaa, sillä asian toinen osapuoli Reetu ei ollut paikalla kertomassa omaa kantaansa asiaan. Hänen mukaansa asia ei kuitenkaan ole varsinaisesti ollut mikään salaisuus. 

– Se on varmaan tullut jo ilmi, koska Reetu on mennyt jo Tinderiin. 

Eron Vanessa kertoo johtuneen siitä, ettei suhde vain enää toiminut. 

– Ei kai siinä sitten. Toivottavasti hän löytää onnen jostain muualta. Nyt elämä jatkuu ja kohti uusia pettymyksiä, Vanessa summasi. 

Päätös oli myös Vanessan mielestä oikea ja hän kertoo voineensa olosuhteisiin nähden varsin hyvin. 

Vanessa ja Reetu seurustelivat vajaat kaksi vuotta. Pariskunta löysi yhteisen sävelen nopeasti Love Island -villassa ja heidän tunteensa myös syvenivät jo pian ensitapaamisen jälkeen. Palattuaan Suomeen Espanjasta pari myös muutti heti saman katon alle. 

Love Island Suomi alkaa maanantaina 16.8. klo 21 alkaen, AVAlla ja mtv-palvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat