PMMP tekee paluun – esiintyy Olympiastadionilla

PMMP esiintyy ensi kesänä Helsingin Olympiastadionilla.

PMMP-yhtye tekee paluun!  Paula Vesala ja Mira Luoti nousevat bändinsä kanssa ensi vuonna 24. elokuuta Helsingin Olympiastadionin lavalle. 

– Yllätettiin Paula muun bändin kanssa hänen 40-vuotissynttäreillään. Vedettiin kolme PMMP-kappaletta ekaa kertaa sitten lopettamisen. Oli jotenkin ihan sairaan hauskaa yhtäkkiä palata siihen musaan ja yleisökin räjähti aivan pähkinöiksi! PMMP:n basisti Juho Vehmanen ja rumpali Heikki Kytölä kommentoivat paluun taustoja tiedotteessa.

– Puhuttiin sitten illan aikana puolittain vitsillä siinä juhlahumussa, että olisi nastaa tehdä vielä joku keikkakin yhdessä. Siitä sitten lähti käyntiin tapahtumaketju, joka huipentuu ensi vuonna Stadikalle, he jatkavat.

PMMP on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Rusketusraidat, Joutsenet ja Oo siellä jossain mun

– Tajuttiin, että PMMP:n musiikki merkitsee yhä paljon monelle ihmiselle ja kyllä me myös itse edelleen rakastamme niitä biisejä. Ja meille oli myös tullut ikävä toisiamme, Luoti kommentoi tiedotteessa.

Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 18.9. kello 9.

Lue myös:

    Uusimmat