Pituushypyn sensaatiovoittaja teki päivässä täyskäännöksen – tässä oli MM-kullan ja 37 sentin ennätysparannuksen salaisuus

Tajay Gayle teki ajatuksellisen täyskäännöksen perjantain karsinnasta lauantain finaaliin miesten pituushypyssä Dohan MM-kisoissa. Yllätysmaailmanmestaruuden hurjalla ennätysparannuksella ottaneen jamaikalaisen reseptinä oli "putkikatseeseen" yhdistynyt flow.

Pituuden karsinnoissa Gaylella oli vaikeampaa ja hän selviytyi finaaliin viimeisenä 12:ntena miehenä tuloksella 789. Finaalissa hän kuitenkin vapautui ja täräytti hurjan tuloksen 869, joka paransi hänen aiempaa ennätystään peräti 37 senttiä.

Vaikka pituuden MM-finaalista muodostui tasokas, Gayle oli ylivoimainen. MM-hopeaa saavutti Yhdysvaltain Jeff Henderson (839) ja pronssia Kuuban Juan Miguel Echevarria (834). 

– Olin keskittynyt vain yhteen asiaan. En antanut minkään häiritä tai viedä ajatuksiani muualle. Karsinnoissa ylianalysoin asioita, Gayle sanoi kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n mukaan.

Gayle koki 869-loikan olleen hänelle täydellinen hyppy.

– Olen todella iloinen siitä. En tiedä, miten aion juhlia tätä tänä iltana, ehkä katson elokuvan, hän sanoi tuoreeltaan.

Jamaikalainen on kohentanut viime vuodesta ennätystään nyt kaikkiaan 45 sentillä. Vuosi sitten hän hyppäsi parhaallaan 824.

Lue myös:

    Uusimmat