Pitäisikö Suomessakin puuttua vasemmalla kaistalla tarpeettomasti vetkutteleviin näin ankaralla kädellä?
Briteissä suhtaudutaan todella nihkeästi autoilijoihin, jotka tukkivat moottoritien niin sanotun ohituskaistan.
Kentin poliisi on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa antaneensa sakkoja autoilijoille, jotka ajoivat tarpeettoman pitkään moottoritien vasemmalla – tai tässä tapauksessa oikealla – kaistalla.
Suomessa moottoritien vasenta kaistaa ei ole virallisesti tarkoitettu muuta liikennettä nopeampien kuskien ohituskaistaksi, mutta Briteissä kaistan käyttöön suhtaudutaan toisin.
Kentin poliisi kertoo ensimmäisen autoilijan ajaneen "kakkoskaistalla" kolmen mailin eli noin viiden kilometrin matkan.
Sakon perusteeksi merkittiin liikenneturvallisuuden vaarantaminen, mitä sakotettu kuljettaja ei purematta niellyt. Hän ei ajanut varomattomasti, eikä myöskään estellyt muita autoja, sillä hänen takanaan ei ajanut ketään.
Toisessa tapauksessa kuljettaja oli ajanut ohituskaistalla lähes 18 kilometriä ja viis veisannut nopeammista autoista, jotka eivät päässeet ohittamaan tätä.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
– Yksi pahimmista kaistanvaltaajista, joihin olemme koskaan törmänneet, poliisi kuvaili jälkimmäistä tapausta.
Kummallekin kuljettajalle lätkäistiin toiminnastaan noin 115 euron sakko.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Lähde: The Drive
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää