Pirkko Mannola muistelee uutuuskirjassa elämänsä rankinta kevättä: "Siellä minä sitten murruin"

Pirkko Mannola kertoi uudesta rakkaudesta –"Miksei tavattu aikaisemmin?" 3:04

Pirkko Mannola koki rankan kevään vahvistaneen häntä.

Videolla Pirkko Mannola kertoo uudesta rakkaudestaan.

Näyttelijä Pirkko Mannola kertoo tällä viikolla julkaistavassa Elämää!-kirjassa elämänsä vaikeimmasta ajanjaksosta. Keväällä 2009 hänen puolisonsa Åke Lindman menehtyi pitkälliseen sairauteen. Samaan aikaan Mannola oli mukana Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa ja näytteli teatterissa. Hän joutui nousemaan teatterilavalle heti Lindmanin kuoleman jälkeisenä iltana.

Mannola sai kritiikkiä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan osallistumisesta suuren surun keskellä. Positiivinen palaute oli kuitenkin voimakkaampaa ja auttoi häntä jatkamaan.

– Tämä projekti oli erittäin vaativa sekä fyysisesti että henkisesti, mutta se auttoi minua varmasti selviämään siitä keväästä paremmin, kuin jos olisin jäänyt kotiin yksin suremaan. Ja minä tunsin, että ihmiset olivat kanssani samaa mieltä. Se oli minulle sillä hetkellä hyvin tärkeä asia. Minä tunsin, että minun pitää tehdä näin eli jatkaa ohjelmassa, hän kertoo kirjassa.

Ohjelman päätyttyä Mannola lähti laulukeikalle Pariisiin ystäviensä Marjatta Leppäsen ja Vieno Kekkosen kanssa. Rankka kevät vaati kuitenkin veronsa ja pidätellyt tunteet pääsivät valloilleen.

– Tytöt ovat kertoneet, että siellä minä sitten murruin. Suru, jota oli pitänyt sisällään, TV-ohjelmaan liittyvä jännitys, teatteri, kaikki se tuli nyt ulos. Olin kuvitellut, että matka olisi jonkinlainen palkinto itselleni, mutta kyllä se oli jotain ihan muuta. Olin koko ajan kyynelet silmissä Pariisissa, hän muistelee.

Mannola uskoo, että raskas kevät vahvisti häntä. Aiemmin hän pelkäsi yksin selviytymistä, sillä Lindman oli aina ollut hänen tukenaan ja auttanut kaikessa. Kevään jälkeen hän alkoi uskoa, että pärjää yksinkin.

– Tuona keväänä jäin yksin, mutta selvisin, ja se tietysti antoi itseluottamusta ja uskoa siihen, että elämä jatkuu myös Åken jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat