Piristystä seksielämään! Uusi tutkimus kannustaa jakamaan kotityöt tasan
Kotitöitä ei kannata jättää vain toisen osapuolen vastuulle, sillä uuden tutkimuksen mukaan kotitöiden jakaminen hyödyttää parisuhteen molempia osapuolia erittäin miellyttävällä tavalla.
Jos huomaat lukevasi tätä sohvalla samaan aikaan, kun kumppanisi korjaa astioita pöydästä, kiireesti ylös ja auttamaan. Seksielämänne voi olla kiinni tästä teosta.
Cornellin yliopiston parisuhdetta ja perhettä koskevassa tutkimuksessa nimittäin havaittiin, että kotityönsä jakavilla pariskunnilla on keskivertoa aktiivisempi seksielämä.
Seksiä keskimäärin 6,8 kertaa kuussa
Tutkija Sharon Sasslerin mukaan seksikertojen määrä on viime vuosina vähentynyt tasaisesti kaikkialla maailmassa. Kuitenkin tasapuolisuutta kotitöiden suhteen noudattavien pariskuntien seksikertojen määrän on raportoitu nousseen.
Tutkimuksessa havaittiin, että tasapuolisesti kotitöitä tekevät pariskunnat harrastavat seksiä keskimäärin 6,8 kertaa kuukaudessa. Parisuhteissa, joissa kotityöt jäävät toisen osapuolen harteille, kuukausittaisten seksikertojen määrä liikkuu puolestaan kahden ja neljän välillä.
Joten mitä voimme tästä päätellä? Jos haluatte piristää seksielämäänne ja tuoda iloa parisuhteeseenne, jakakaa kotityöt tasan.
Video: Jos kotitöiden jakaminen ei riitä, seksielämää voi piristää myös muilla tavoin. Löytyväthän nämä välineet kotoasi?
Lähde: Metro UK
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää