Pikkuruinen Iin kunta nousi maailmankartalle – 15-vuotias Tomas Jääskelä esiintyy BBC:n hehkutetulla videolla: "Vähän meinasi stressata"

Iin kunta on noussut julkisuuteen Suomessa ja Euroopassa kunnianhimoisten ilmastotoimiensa ansiosta. Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC nosti muutama päivä sitten kunnan otsikoihin ja hehkutti videollaan suomalaisia ilmastosankareita.

BBC:n videolla kerrotaan, että Ii pyrkii täysin roskattomaksi ja osallistaa lapsia ja nuoria mukaan ilmastoimiin. Videolla näkyy joukko koululaisia, jotka muun muassa kulkevat potkukelkalla kouluun ja mittaavat luokkiensa energiankulutusta. 

Sosiaalisen median kommenteissa toimintaa on kehuttu vaikuttavaksi.

Yksi videolla esiintyvistä Iin sankareista on 15-vuotias Tomas Jääskelä. Hän on tavallinen iiläinen, jonka opinahjoissa on säästetty energiaa alakoulusta saakka. Koulupäivinä Jääskelä esimerkiksi ilmoittaa opettajalle, jos luokkaan on jäänyt kannettava tietokone tai valot päälle. Energiankulutusta mitataan koko ajan ja kun energiaa säästyy, koululaiset saavat itselleen puolet säästetyistä rahoista.

– Säästöä on oikeasti tullut paljon, Jääskelä sanoo, mutta ei muista tarkkoja summia.

BBC:n kuvaukset jännittivät

BBC:n video julkaistiin huhtikuun lopulla. Sen jälkeen alle 10 000 asukkaan kunnan teoista ovat kirjoittaneet Suomessa esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Kaleva. Jääskelä sanoo, että kavereilta on tullut hyvää palautetta.

– Ihan hauskalta on tuntunut, kun luokkakaverit ovat nähneet luokissa sen videon.

Käytännössä videon kuvaamiseen meni Jääskelän mukaan koululaisilta puolisen päivää. Kaikkiaan parin minuutin videota kuvattiin noin 16 tunnin ajan. Etukäteen esiintyminen ison uutiskanavan jutussa jännitti. 

– Vähän meinasi stressata, mutta loppujen lopuksi meni aika hyvin. Se oli ihan hauskaa.

Tiedotusvälineiden hehkutuksesta huolimatta julkisuus ei vaikuta nousseen Iissä päähän. Kysymykseen siitä, onko olo ollut hehkutuksen jälkeen ylpeä, Jääskelä vastaa vaatimattomasti.

– Noo vähän.

Jääskelä pitää ilmastonmuutosta vakavana asiana ja haluaa puuttua siihen. Hänen äitinsä kehittää työkseen vähähiilisiä ratkaisuja, mutta kuka tahansa voi tehdä osansa muutoksen torjumiseksi. Ehdotuksia Jääskelällä riittää.

– Kierrättää, lyhyempiä suihkuja, laittaa valot pois paikoista, kun ei ole niissä, menee pyörällä töihin tai kouluun, käyttää mahdollisimman vähän fossiilisia polttoaineita...

Iin ilmastoihme on syntynyt yhteistyöllä

Jääskelä ei ole ainoa iiläinen, joka pystyy luettelemaan pitkän listan ilmastotekoja. Paikallisen kehitysyhtiön Micropoliksen toimitusjohtaja Leena Vuotovesi sanoo, että kunnassa on seurattu julkisuutta hämmentyneenä. Monille kuntalaisille ilmastotyöstä on tullut arkea.

Työ käynnistyi toden teolla vuonna 2012. Silloin alettiin pohtia, mihin maailma on menossa ja mihin suuntaan aluetaloutta tulisi kehittää. 

– Se oli askel ja uskoloikka tulevaisuuteen.

Vuoden 2012 jälkeen suurin yksittäinen toimi on ollut öljystä luopuminen ja siirtyminen uusiutuviin energianlähteisiin. Päätös syntyi Vuotoveden mukaan, kun kunta tajusi, ettei öljystä jää kuntaan juuri minkäänlaista tuottoa.

Havainnon jälkeen kunnassa päätettiin alkaa satsata sellaisiin ilmastoimiin, jotka ovat taloudellisesti kannattavia. Niiden pitää tuoda työtä ja rahaa omalle alueelle.

– Mutu-tuntumaan asiat eivät perustu, vaan laskemme hyvin tarkasti sen, mikä kannattaa, Vuotovesi sanoo.

Hyviä tuloksia on tullut. Ii on vähentänyt hiilidioksipäästöjään nopeammin kuin mikään muu kunta Suomessa. Lisäksi kunta tuottaa energiaa kymmenen kertaa enemmän kuin kuluttaa.

Lasten rooli on merkittävä

BBC:n videolla pääroolissa ilmastotoimissa ovat lapset. Vuotoveden mukaan lasten merkitys päästöjen vähentämisessä on todellisuudessakin ollut huomattava. Lapset mittaavat paikkakunnan kouluissa ja päiväkodeissa jatkuvasti sähkön, lämmön ja veden kulutusta. Toiminta on levinnyt sitä kautta myös koteihin.

– Paljon tulee kuntalaisilta sitä palautetta, että he ovat oppineet tähän mukaan, koska lapset ovat tuoneet sen tullessaan.

Positiivinen julkisuus ilmastotoimien ympärillä on kasvattanut Iissä yhteishenkeä ja luonut toivoa. Samaan aikaan moni on sitä mieltä, että paljon on vielä tehtävää. Seuraavaksi kunta pohtii, miten esimerkiksi liikenteen päästöt saataisiin alas.

– Ehkä tämä antaa vain enemmän puhtia siihen, mitä me voimme vielä tehdä.

Lue myös:

    Uusimmat