Pikkulapsen julma pahoinpitely Ruotsissa: Bussikuskiksi pukeutunut epäilty pakeni pyörällä

Poliisi ei ole vielä saanut kiinni 2-vuotiaan lapsen murhayrityksestä epäiltyä miestä, kertoo ruotsalaismedia.

Pahoinpitely tapahtui bussiasemalla Ruotsin Östersundissa iltakuuden aikaan torstaina. 2-vuotias lapsi oli poliisin mukaan työnnetty nurin ja hänen päälleen oli tallottu. Poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä.

– On vaikea kuvitella, miten kukaan voi tehdä tällaista kaksivuotiaalle, sanoo Jämtlannin poliisia edustava Mikael Abramsson Aftonbladetille.

Poliisin kuulemien silminnäkijöiden mukaan pahoinpitelijä oli pukeutunut linja-auton kuljettajan vaatteisiin. Yksi väkivallanteon silminnäkijöistä oli Expressen-lehden haastattelema 26-vuotias Zindra Johansson.

– Kuulin, kuinka lapsi huusi kovaa. Näin sivummalla bussikuskin, joka juoksi nopeasti paikalta. Lapsen äiti huusi miestä pysähtymään, mutta hän jatkoi matkaansa. Ambulanssi oli onneksi pian paikalla. Se oli todella epämiellyttävä tilanne, kyse on kuitenkin pikkulapsesta, Johansson sanoo.

Epäilty pakeni paikalta polkupyörällä. Poliisin mukaan sivullinen henkilö oli yrittänyt pysättää tekijää.

2-vuotias lapsi joutui välikohtauksen vuoksi sairaalahoitoon, mutta poliisitiedotteen mukaan lapsen vammat olivat vähäisiä tilanteeseen nähden. 

Lue myös:

    Uusimmat