Mainos

17-vuotias kuoli puukotuksessa kesken koulupäivän Ruotsissa – toinen oppilas otettu kiinni

17-vuotias nuori on kuollut Ruotsissa opiskelutoverin puukotettua häntä. Tapaus sattui Enskeden alueella Etelä-Tukholmassa. 

Puukotuksesta epäillään saman koulun oppilasta. Poliisin mukaan sekä uhrit että epäilty tekijä ovat alle 18-vuotiaita, kertovat ruotsalaislehdet.

Aftonbladetin mukaan puukotuksessa kuollut oli tullut maahan turvapaikanhakijana, eikä hänellä ole Ruotsissa sukulaisia.

Uhri oli elossa vielä, kun hänet vietiin sairaalaan, mutta häntä ei onnistuttu pelastamaan.

Välikohtaus tapahtui lounasaikaan. 

– Kun saavuimme paikalle, meille kerrottiin, että uhreilla oli veitsen aiheuttamia vammoja, sanoi Tukholman poliisin edustaja Sven-Erik Olsson Aftonbladetin mukaan. 

Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita. Tekijäksi epälty oli poistunut koululta, mutta poliisi pääsi hänen jäljilleen silminnäkijöiden ja valvontakameravideoiden avulla. 

Poika otettiin kiinni koulun lähistöltä. 

Oppilaat ja opettajat juoksivat ulos

Puukotus ehti aiheuttaa paniikkia koulussa. Silminnäkijöiden mukaan koulusta juoksi ulos arviolta 20-30 ihmistä.

Rikospaikka on eristetty teknisen tutkinnan vuoksi. Poliisi tutkii tapausta murhana. 

Juttua ja otsikkoa korjattu kello 17.09. Aiemmassa versiossa uhrin kerrottiin olevan tyttö, mutta hän on poika.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.